Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

maanantai 22. huhtikuuta 2019

Keittiöön peili?


Rakastan ranskalaisia, kultakehyksisiä vintage peilejä! Läheltä piti etten pyytänyt miestä raahaamaan sellaista meille viime kesänä torilta Ranskasta. Mies olisi luultavasti tyrmännyt ajatuksen kättelyssä ja myönnän kyllä itsekin, että joskus asioita on hyvä miettiä talven yli. 

Kun pääni oli selvinnyt kesäisestä brocante -huumasta ja pystyin tarkastelemaan asioita objektiivisesti jouduin toteamaan, että antiikkipeili on meidän kotiin kuitenkin hieman riskaabeli valinta. Olen haaveillut täällä blogissa jo aiemmin Gubin F.A 33 -peilistä, josta löytyy kauniita linjoja kuten vintage -peileistä, mutta peilin muotokieli on yksinkertaisempi ja näin helpommin sovitettavissa kodin eri tiloihin. Peilin kauniin hohtavat messinkikehykset tuovat sisustukseen ripauksen lämpöä ja eleganssia. 

Pääsiäisen jälkimainingeissa keksin, että peilihän saattaisi sopia meidän keittiön seinälle, tuonne seinälampun kylkeen! Peili lisäisi seinällä tilan tuntua ja toimisi keittiön katseenvangitsija samalla antaen sisustukselle lämpöä. Huomaan, että pääsiäisen vapaat ja aurinkoinen kevätsää herättivät sisustajan talvihorroksesta ja aloin pitkästä aikaa miettimään sisustusjuttuja. 

Mittailtuani keittiön seinää, kerroin peili-ideasta miehelle. Tässäpä hänen lausuntonsa asiasta:

"Oletko ihan varma, että haluat tuohon ehjään laattaseinään reikiä? Uskotko, että peili on hyvä idea vielä viiden vuoden kuluttua? Koska jos se otetaan pois, se on sitten mahdollisesti vaihdettava laatta tuohon seinään. Kannattaa suhtautua tuon seinän rei'ittämiseen kuin kasvotatuointiin. Pohtia silleen, että jos tänään haluaisi tatuoida poskeen Nalle Puhin, mahtaako se tuntua hyvältä idealta vielä muutaman vuoden kuluttua?"

Koska mies otti ajatuksen peilistä kovin raskaasti, jätin kertomatta että suunnittelen peilin myötä myös seinävalaisimen vaihtoa.

Iloisin sisustusterveisin,


Mervi

sunnuntai 21. huhtikuuta 2019

Pepen pääsiäisirrottelu


Eipä sitä tiedä mitä Pepe ajattelee. Mutta vahva arvauksemme on, että parasta keväässä on kun vesi muuttuu taas nestemäiseksi. Kiva on riehua lumessakin, mutta kyllä vesi on vesikoiran elementti. Ei haittaa, vaikka on vielä vähän viileää. Pallon kanssa härvääminen rantavedessä jaksaa kiehtoa ja uiminen on niin siistiä, että koiran pää käy ylikierroksilla vielä pari tuntia uintireissun jälkeen.

Toiseksi paras juttu on se, kun isäntä avaa grillikauden. Uskollinen ystävä seuraa tarkasti, että mitä sinne grilliin menee ja odottaa toiveikkaana valmiiden tuotoksien maistiaisia.

Koirien touhuja on hauska seurata. Ei huoleta huominen eikä menneita muistella. Nautitaan hetkestä. Siihen pitäisi pystyä itsekin riittävän usein :)

Nautinnollista pääsiäisen jatkoa,

T: Petri, Mervi & Pepe

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Helpot vinkit: näin luot pääsiäistunnelman kotiin


Pääsikö pääsiäinen yllättämään? Ei hätää, näillä vinkeillä loihdit helposti pääsiäistunnelman kotiin:

1. Keltainen tekee pääsiäisen. Keltainen väri tuo kotiin kevään ja valon. Heitä sohvalle keltainen tyyny, kata pöytään keltainen liina tai aseta olohuoneen pöydälle keltaisia kukkia/oksia. Paremman puutteessa myös kulho banaaneja tai sitruunoita riittää luomaan tunnelmaa.

2. Muna on pääsiäisen suosituin muoto. Kaiva esille kaikki hiemankin munaa muistuttavat objektit. Osoita trenditietoisuutesi ja maalaa kananmuniin kuvioita vuoden 2019 Pantone trendivärillä, korallilla. Sijoittele värikkäät munat ympäri asuntoa. Jos et jaksa maalata, voit myös asetella kalpeat Mignon -suklaamunat värikkääseen kulhoon ja nauttia tasaisesta suklaan yliannostuksesta läpi pääsiäisen. 

3. Panosta kattaukseen. Viime pääsiäisenä spontaanisti syntynyt kattaus näytti tältä.  Rento ja juhlaan sopiva kattaus syntyy lisäämällä lautaselle koristeeksi teemaan sopiva kukka. Pajunkissat sopivat loistavasti tähän tarkoitukseen mikäli kotoa ei löydy sesongin kasveja ja kukkakaupat ovat jo ehtineet sulkea ovensa.

4. Varmista riittävät ruoka- ja juomavarastot. Useat K-ruokakaupat palvelevat myös pyhäpäivinä, Alko on auki pääsiäislauantaina klo 9-18. 

5. Ihastele aikaansaannoksiasi, rentoudu ja nauti pääsiäisestä hyvässä seurassa.


Aurinkoista ja rentouttavaa pääsiäistä!


T. Mervi


sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Kevätinspiraatiota väsymyksen keskelle


Tuli tällainen blogitauko tähän suorastaan. Ei syytä huoleen, kaikki hyvin. Molemmilla vain ollut melkoisen ruuhkaista päivätöiden saralla. Itse teen paljon töitä kansainvälisten suurten teknologiatalojen kanssa. Vapaalla väittelen usein teinien kanssa, milloin mistäkin. Viihdytin eräänä iltana itseäni pohtimalla suurten yritysten ja teinien yhtäläisyyksiä, ja niitähän löytyy:

  • Molemmat vastaavat kysymyksiin satunnaisesti. Satunnaisuus kattaa vastauksen ajankohdan ja sisällön.
  • Sekä teinit että isot teknologiayritykset ovat tietävinään kaikesta kaiken, ja ovat yleisen ylimielisiä.
  • Pyytävät rahaa kaikesta ja jatkuvasti.
  • Elävät eri aikavyöhykkeellä. Eivät vastaa mihinkään ennen iltapäivää, ja alkavat kyselemään juttuja juuri kun olet itse menossa nukkumaan.
  • Sopimusehdot sekavat ja yhteistyösopimuksen irtisanominen haastavaa tai mahdotonta.

Viime viikon lopulla pistäydyimme nopeasti kevätmessuilla. Kivahan siellä on katsella, mutta kun takana on jo muutama vierailu samaisilla messuilla ennestään, alkaa tuntua aika tutulta. Mervi innostuu aina kukista, jotka tätäkin tekstiä kuvittavat. Itse haaveilen joka vuosi samasta kaasusytyksellä toimivasta brikettigrillistä ja käyn läpi kaikki työkalut vain muistaakseni, että melkein kaikki on jo hankittu! Ei varsinaisesti tarvitse mitään. No, ehkä trimmeri kuitenkin, ja kompressori olisi myös hyvä olla :)

Tänään odotamme vaalituloksien lisäksi virpojia. Karkkivarastot ovat kunnossa, mutta ovikello ei ole soinut montaa kertaa. Eivät varmaan uskalla tulla aidatulle pihalle. Mutta ne jotka uskaltavat, palkitaan hyvin herkuilla ja pelotellaan Pepen räyhäyksellä. Pepe kyllä haukkuu kaikki vieraat sen verran tarmokkaasti, että ei tänne kukaan huomaamatta pääse. Kiltti ja ujo poika, mutta kova ääni hänellä on.

Kivaa vaaliviikonloppua ja pääsiäisen odotusta,

T: Petri