Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Mistä syntyy hyvä joulumieli?


Kävimme miehen kanssa eilen Helsingissä joululahjaostoksilla. Vaikka maa on vielä harmaa, henkii kaupunki tästä huolimatta tulevaa juhlaa. Joulutunnelma rakentuu illan hämäryydestä, kaupungin näyttävistä jouluvaloista, sekä tuuheista vihreistä kuusista joille vanhat rakennukset antavat kauniin taustan. Toivotaan kuitenkin, että myös Etelä-Suomi verhoutuu valkeaan lumipeitteeseen ennen joulua. Viimeisten säätietojen mukaan tämä näyttää erittäin todennäköiseltä.

Lahjaostoksilla ei päässyt stressiä syntymään sillä hankimme lapsille vain muutaman paketin. Aikuisille ei paketteja hankittu, vaikka mies kyllä ehdotti itselleen lahjaksi kaupan vitriinissä näkemäänsä kelloa. Pakettien sijaan olemme valinneet edellisinä jouluina hyväntekeväisyyskohteen, jonka kautta olemme jakaneet jouluiloa avun tarpeessa oleville.

Toivoisin, että lapset omaksuisivat tämän perinteen ja hekin löytäisivät jatkossa enemmän joulumieltä auttamisen ja toisten huomioimisen kautta, niinpä päädyin ratkaisuun jossa yksi lasten lahjoista on tänä vuonna heidän valitsemansa hyväntekeväisyyskohde. Lapset siis valitsevat kumpikin oman, heille tärkeän kohteen joihin teemme lahjoitukset. 

Tätä kirjoittaessani tyttäremme, joka rakastaa luontoa ja eläimiä on jo ehtinyt valita kohteekseen WWF:n. Tytär haluaa tänä jouluna tukea luonnon monimuotoisuutta auttamalla uhanalaisia eläimiä. Suojelukohteeksi valikoituivat jääkarhut joille juuri lähetimme 50 € joulutervehdyksen. Poika on pohtinut eri vaihtoehtoja ja puheessa on vilahdellut vähävaraiset lapsiperheet, lasten harrastustuki ja lapset ylipäänsä. Hän on myös tiedustellut, että onko ok, jos tuki suuntautuu ulkomaille? Kiva huomata, että lapset aidosti miettivät kohdetta ja haluavat tehdä hyvää. 

Pepen joulumieli rakentuu siitä, kun se pitkän automatkan päätteeksi syöksyy kohti mummolan  ulko-ovea ja ryntää pyörremyrskyn lailla keskelle pirttiä. Onkohan mummo jo paistanut kinkun ja koska lähdetään metsään kuusta hakemaan? 

Itse toivon tänä jouluna paljon aineettomia ja vastuullisia lahjoja ja näiden kautta jouluiloa niin lähelle kuin kauas! Lisäksi toivon, että mahdollisimman moni blogimme lukija lahjoittaisi sopivaksi kokemansa summan, pienen tai suuren, sydäntään lähellä olevalle taholle. Laitetaan hyvä kiertämään!

Hyvää joulunodotusta!


T. Mervi & co.

1 kommentti:

  1. Joulu on todella antamisen aikaa, ja teillä ihanasti jo lapset ovat oivaltaneet sen hengen. Ymmärrettäväähän se on, että pienemmille ne omat lahjat, Joulupukki ja jännitys ovat tärkeintä taikaa, mutta ihanan pohdiskelevia nuoria teillä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!