Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

lauantai 9. joulukuuta 2017

Parisuhdereality: Lauantain poimitut


Elämää pikkujoulujen jälkeen. Lepoa ei suotu, vaan ohjelmassa oli tyttären luokan itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlat ja vierailu sisustelukauppaan. Voiko kovempaa kohtaloa itselleen kuvitella? Tunnelmat ja selitys näihin kuviin ovat kuunneltavissa alla olevasta podcastista.


t. Petri ja Mervi

6 kommenttia:

  1. mua jotenkin naurattaa tai ihmetyttää "muka hauskat" jutut, kun sinut miehenä pakotetaan koko ajan johonkin h---tin sisustuskauppoihin. Eikö eukko osaa holjata kaupoilla ihan issekseen, vai miksi sua pitää raahata aina mukana ja sitten kirjoitat "sarkastisia" juttuja kun käyt niissä. Häh? ei ymmärrä. Tajuun jos 18v Markku kipittää tyttöystävän perässä tuhautuneen näköisenä alusvaateosastolla, mutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentista. Huumori ja varsinkin sarkasmi ovat vaikeita lajeja ja sen lisäksi vielä makuasioita. Sen kuitenkin haluaisimme tehdä selväksi, että tyylimme kumpuaa lähinnä siitä, että emme halua ottaa itseämme liian vakavasti. Kenellekään muulle ei ole tarkoitus nauraa. Toki tämän blogin rinnalle voisi tehdä vakavamman rinnakkaisblogin, esimerkiksi "sisustelua pinna kireällä" tai vaikka "hyggeilyä hampaat irvessä", mutta eipä kyllä meiltä oikein onnistuisi. Mukavaa joulun odotusta!

      Poista
  2. Olipas taas niin mukavaa ja leppoisaa keskustelua ja huumoriakin taas sopivasti.Hyvä! Toivottavasti pojan takki löytyy....täällä yksi nuori mies hukkasi myös takkinsa...ei löytynyt, sitten hukkasi kännykkänsä...se löytyi.Näyttää olevan liikkeellä katoamisjuttuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon palautteesta! Hyvä kuulla, että tätä on liikkeellä muuallakin. Onneksi kännykkä sentään löytyi, se oli varmaan tärkeämpi kyseiselle nuorelle miehelle :)

      Poista
  3. Kiitos taas hauskasta jutustelusta. Ehkä olen sitten kiuva ja vanha, mutta minua tämä sarkasmi ja huumori jaksaa naurattaa - ainakin saa hyvälle mielelle :)

    Näin opettajana täytyy sanoa, että oppilaat unohtavat vaikka oman päänsä välillä, yksi takki ei siis ole mikään ihme. Aina uudestaan ja uudestaan jaksan ihmetellä sitä löytötavaroiden määrää, siellä on merkkitakeista merkkikenkiin ja kaikkea siltä väliltä. Oppilaat eivät edes itse muista / tunnista omia vaatteitaan, välillä vanhempien pitää tulla kaivelemaan löytötavaroita, jotta kadonneet vaatteet löytävät omistajansa. Ja iso osa ei koskaan löydä, ne lähtevät koululta sitten hyväntekeväisyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustavasta palautteesta! Lohdullista kuulla, että näitä takkien ja tavaroiden häviämisiä tapahtuu muuallakin kuin vain meidän perheessä :)

      Poista

Kiitos kommentista!