Saippuakuppi ja pari naarmua

Muistuttelen lapsia näin norovirus- ja flunssakauden aikana jatkuvasti käsien pesusta. Erään aihetta käsitelleen saarnan jälkeen tytär totesi, että hän haluaa sitten myös alakerran vessaan jonkun hyväntuoksuisen palasaippuan vaihteluna pumppupulloille ja nestemäisille saippuoille. No sehän sopii. Jos näin helpolla toimenpiteellä lisätään lasten kiinnostusta käsien pesuun niin mikäs siinä.


Erilaisia saippuoita löytyikin kodistamme runsaasti (yllätys, yllätys), mutta yhtään ylimääräistä saippuakuppia ei ollut jäänyt kaappeihin pyörimään. Tai ainakaan tähän hätään ei löytynyt. Lähdimme siis tyttären kanssa asioiksemme saippuakippoa hakemaan. Löysimme kuvissa näkyvän, turkoosiin taittavan kupin Vepsäläisen Habitatin poistotuotteista, hinta kokonaisen euron! Ilahduimme kumpikin kauniista ja edullisesta löydöstä. 


Ennen käyttöönottoa piti kuppi tietenkin kuvata tänne blogiin ja jakaa teille lukijoille edullinen ostosvinkki. Ei muuta kuin kuppi poseeraamaan olohuoneen pöydälle ja Nikon laulamaan.


Mutta sitten kävikin hassu pieni juttu. Kun siirsin kuvausten aikana pöydällä ollutta maljakkoa, raapaisi maljakon alla ollut lautanen pari ikävän näköistä naarmua melkein upouuteen marmorilevyyn. Kyllä harmitti! Eihän niitä naarmuja huomaa, jos ei hoksaa hakea, mutta ai että otti päähän. Mies tarjosi samaa väsynyttä lohdutusta jota minäkin aina hänelle tarjoilen, kun parketin naarmuista valittaa; "elämän jälkiä". Ei auttanut yhtään, melkein nakkasin kipolla kulmaan :)

En tiedä, saippuallako niitä naarmuja koittaisi peitellä? Jos on jotain kikkoja tiedossa, nyt on olisi tarvetta.

Mutta näin viikko alkuun meidän päässä,

Mervi

Kommentit

  1. Ihana saippua ja kuppi! :)

    Kohta jo unohdat ne naarmut. Niitä tulee kuitenkin ajan myötä. Tuovat vähän charmia ja elämän makua sisustukseen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on :D. Eipähän tule liian kliinistä vaikutelmaa, kun elämän jälkiä on hieman joka puolella.

      Poista
  2. Naarmut kuuluu elämään mut mietin et olisko taikasienestä mihinkään? Mä putsaan sillä parketista kaikki mustat skriidut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin taikasieni ei auta, niin siitä ei sitten enää kalua tule ;) Pitää testailla.

      Poista
  3. Skraadut saattaa saada piiloon ruokaöljyllä. Ainakin laminaattilattian naarmuja ja lakattujen puupintojen naarmuja olen sillä saanut piiloon (vinkki saatu erään isännöintifirman tekniseltä isännöitsijältä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletön vinkki. Tätä kokeilen varmasti! Kiitos!

      Poista
  4. Voi elämä! Miksi ne naarmut pitääkin tulla aina (?) johonkin uuteen asiaan 😮

    Täällä on huomattavasti vaatimattomampi Noronkarkoitusputeli...litran nestesaippua iki-ihanine muovipulloineen :D
    Norokin karttaa rumaa pulloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, MIKSI?
      Norovapaata viikkoa teille kaikille! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit