Olohuoneen uudistunut valaistus

Kaupallinen yhteistyö: Samsung
Blogipostaus on osa kampanjaa, jossa Samsung haastaa TV:n katselun pimeässä uudella valovoimaisella Quantum Dot -teknologiallaan. 

Kuten viime viikolla kerroimme, Samsung haastoi meidät pohtimaan TV:n katselutilan valaistusta pimeänä vuodenaikana, joka kestää meillä Suomessa onneksi vain ohikiitävän hetken syyskuusta maaliskuuhun. Sarkasmia. Puoli vuotta pimeässä, hyi. Konseptin idea on, että mikäli TV pystyy tuottamaan riittävän valovoimaisen kuvan, se näyttää hyvältä valaistussakin huoneessa, ja näin katsojat pysyvät virkeämpinä.  Luonnollisesti emme suosittele kenellekään virkistäytymistä pelkästään hyvin valaistussa TV-tilassa, vaan kehotamme harrastamaan riittävästi ulkoilua, urheilua ja muita aktiviteetteja jotka myös piristävät mieltä ja ruumista. Mutta kun kuitenkin käytämme tutkitusti keskimäärin hurjat 171 minuuttia ruudun ääressä päivittäin, miksipä ei laitettaisi katsomoa kuntoon valaistuksen, ja tietenkin myös TV:n puolesta. Saimme apua valaistuksen suunnitteluun ammattilaiselta, ja vaikka aikataulu oli tiukka, muutos oli merkittävä ja lopputulos ilahduttava. 


Heijastusten välttämiseksi ja muutenkin viihtyisämmän valaistuksen kulmakivi on epäsuora valaistus. Halusimme lisätä TV-seinän valaistusta, ja tämän toteutimme kahdella uudella valaisimella. TV-tason taakse asennettiin led -nauha. Ajattelin ensin asentaa nauhan kiinni tasoon, mutta koska tason takana risteilevät johdot olisivat heittäneet seinälle väkisinkin jonkin verran varjoja, päädyin kiinnittämään nauhan seinään. Tämä oli helppo juttu. Hain rautakaupasta nauhan mittaisen alumiinikulmalistan, kiinnitin listan seinään kaksipuoleisella teipillä, ja led-nauhan listaan. Ratkaisu toimii todella hyvin. Mikä tärkeintä, tuo merkittävästi lisää valoa, mutta sen lisäksi ikään kuin irrottaa TV:n seinästä ja tekee kokonaisuudesta viimeistellymmän näköisen.


Ledin lisäksi hankimme olohuoneeseen pitkään toiveissa olleen uuden jalkalampun. Polttimoksi valitsimme etäohjattavan ja himmennettävän mallin, ja samanlaisen polttimon vaihdoimme myös olohuoneen pöydän päällä olevaan valaisimeen. Näin saimme tason takana olevan Led -nauhan, jalkalampun ja kattovalaisimen toimimaan kätevästi yhdessä mobiilisovelluksella. Käytännössä Ledin ja jalkalampun voi pitää pimeälläkin täysilllä tehoilla, kun taas kattovalaisinta on hyvä himmentää hieman, ettei se heijastuisi TV:n pinnasta.


Alla vielä Samsungin videoterveiset kampanjan teemaan liittyen. Video avaa hienosti Quantum Dot -teknologian edut. Palataan vielä tarinan päähenkilöön, eli Samsung 65KS9005 -telkkariin tarkemmin seuraavassa jutussa. Välipäivinä on ollut hyvin aikaa tutustua perheen uuteen pienokaiseen, ja ensimmäiset yhteiset hetkemme ovat osoittaneet, että aivan valloittava tapaushan tässä on kyseessä. 



Valoisampaa uuden vuoden alkua! 

Petri


Kommentit

  1. Hei

    Mitä itse olen tutustunut tutkimuksiin valaistuksen vaikutuksesta melatoniinin tuotantoon niin virkistävää; tehokasta ja sinertävää, valaistusta tulisi 'nauttia' aamupäivällä. Lounaan jälkeenkin voi itseään vielä pikkuisen virkistää. Telkkaria katsotaan kuitenkin ennen kaikkea iltaisin, jolloin valaistustason tulisi olla matalampi ja sinertäviä aallonpituuksia tulisi vältellä ettei vuorokausirytmi ja unen saanti häiriydy. Tämä Samsungin virkitystelkkarikonsepti kuulostaakin perin oudolta ja suorastaan haitalliselta. Tuossa videossa ei ainakaan tuotu esiin, että säteilyn spektriä ja laatua muutettaisiin vuorokaudenajan mukaan. Silloin konseptissa olisi jotakin tolkkuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset asiantuntevasta kommentista Heli! Kampanjan tarkoitus ei ole niinkään kertoa "virkistystelkkarista" vaan yleisesti siitä, että TV:tä ei tarvitse katsella pimennetyssä huoneessa kuvanlaadun takia, mikäli paneeli on riittävän valovoimainen. Olen samaa mieltä, että kun päivä alkaa taittua kohti illan viimeisiä tunteja, himmeämpi valaistus on tarpeen ja ylipäätänsä sinistä valoa tuottavien ruutujen tuijottelu kannattaa lopettaa hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa. Olipa kyseessä sitten TV, läppäri tai kännykkä.

      Poista
  2. ...piti kirjoittaa, että säteilyn spektriä ja määrää (ei laatua) muutettaisiin vuorokaudenajan mukaan, jolloin konsepti voisi olla hyödyllinen. Nyt kuulostaa haitalliselta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit