Hei sinä lukijamme!

Tervehdys täältä sohvan nurkasta kahvikupposen ääreltä. Samaan aikaan kun mies järjestelee varastoa (kyllä, hän ei oikein osaa olla tekemättä mitään) lueskelimme Pepen kanssa blogiyhteisömme Suomen Blogimedian tekemää lukijatutkimusta. Tai ei Pepe oikeasti ollut kovin kiinnostunut aiheesta, mutta hengaili kuitenkin mukana. No, katsotaanpa nyt vaikuttavatko nämä uskottavilta. 


Blogimme lukijoista 97% on naisia! Ei ole epäilystäkään, etteikö lukijakuntamme olisi naisvaltainen, mutta veikkaan kyllä, että miehiä on vähän enemmän kuin 3 prosenttia? Olivat varmaan vain ujoja vastaamaan kysymyksiin. 


Blogiamme seuraavat melkein kaikenikäiset, mutta aivan junnuja ei seurastamme liiemmin löydy. Eipä yllätä sinänsä, kun kirjoittajatkaan eivät edusta ihan tuoreinta vuosikertaa. Keski-ikäiset höpsötyksemme näyttävät kiinnostavan lähinnä oudon 80-luvun, tai sitä varhaisempaa tuotantoa. Lukijoistamme 30 - 39 vuotiaita on 31%, 40 - 49 vuotiaita 20 % ja 50+ vuotiaita 30%. Suurin osa seuraajistamme asuu isoissa kaupungeissa, mutta viitisen prosenttia lukijoistamme tulee ulkomailta. Mistä tulette, ketä olette? Olisi kiva kuulla enemmän teistä kauempaakin tulevista lukijoistamme. 


Olette ihanaa porukkaa, sillä käytte lukemassa blogiamme ahkerasti. 53% lukee blogiamme päivittäin, 36% kerran viikossa ja 11% kerran kuussa tai harvemmin. Tässä kohtaa tunnen piston sydämessä, sillä joudutte varmasti usein pettymään blogimme hidasta päivitystahtia.  

Ostoaikeissa korostuu vaatteet, kengät ja asusteet, sekä sisustustarvikkeet ja huonekalut. Kenempä aikeissa ei korostuisi! Myös kulttuuri ja hyvinvointi kiinnostaa lukijoitamme. Ihan niin kuin meitäkin. Tänäkin viikonloppuna pidettiin huolta hyvinvoinnista nauttimalla hyvää punaviinia ja harrastimme korkeakulttuuria Netflixin välityksellä.

Kiitokset heille jotka vastasivat Suomen Blogimedian kyselyyn ja ylipäätänsä kiitokset kaikille, jotka seurassamme viihtyvät.

Sunnuntai terveisin, Mervi


ps. moderni puutalo löytyy myös Instasta ja Facebookista

Kommentit

  1. Korkealukulttuurinen Netflix - hauskasti sanottu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä viikonloppuna ei pystynyt tuon korkeampaan suoritukseen ;)

      Poista
  2. Oi, kiva neule! Mistämistä?

    T: Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neule on Tommy Hilfigerin ja hankittu niinkin eksoottisesta paikasta kuin Silja Linelta :)

      Poista
  3. Täällä ilmoittautuu lukija Etelä-Amerikasta. Rapsutuksia koirulille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jätit kommentin! Rapsutukset menee perille :)

      Poista
  4. Täällä uskollinen lukijanne Zürichistä:) Pepe on ehdoton suosikkini<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kiitos kommentista! Pitää varmaan kirjoitella Pepestä useammin. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit