Tietoa mainostajalle ›

sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Ruusukvittenit


Viikon kukaksi valikoitui herkät ruusukvittenit. Hennot oksat luovat kotiin keväistä tunnelmaa. Pepeä näyttää myös nukuttavan erityisen hyvin ruusukvittenien varjossa.

Aurinkoista alkavaa viikkoa,

Mervi

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Jännittävä löytö

seinäkoriste

Terveiset talvilomilta. Odotettiin koko perhe kovasti laskulomaa. Siis todella kovasti. Ja sitten tuli influenssa. Alkoi käymään läpi meitä yksitellen, jo viikko ennen reissua. Ketään säästämättä, tehokkaasti, mutta kuitenkin sen verran hitaasti, että edelleen tyttären vointi on niin heikko, ettei rinteeseen ole asiaa. Harmittaa pienen hiihtoprinsessan puolesta vietävän paljon, mutta tällaista se välillä on. Täytyy koittaa lohduttautua, että pieniä murheitahan nämä loppupelissä ovat, voisi olla vakavampaakin.

Mutta onneksi vaimo piristi tänään hieman apeaa tunnelmaa. Joku voi ehkä muistaakin, että rouvalla on ollut tapana ostella kirpparitulaisia Sotkamosta. Viime vuonna hän investoi 7 euron retroon TV-tasoon. Se oli vielä melko kesyä tämän vuoden löytöön verrattuna. Tuo, etäisesti oksennusta muistuttava epäsymmetrinen keraaminen taideteos on kuulemma Maija-Liisa Vaseniuksen Kalevala Korulle suunnittelema seinäkoriste. Tehty joskus 60-, 70-luvulla. Silloin on ollut näköjään aika kreisi meininki. En nyt halua missään nimessään mustamaalata tunnettua suunnittelijaa, mutta näin leikkisästi huumorilla voisi lohkaista, että ei tuota ihan pelkän alkoholin voimalla ole varmaan luotu?

No, tuollainen meillä nyt on. Otetaan sitten sellainen kuva jossa väritkin oikein kun ollaan kotona. Mutta täytyyhän se jo nyt kysyä, että oliko tämä nyt sitten hitti vai huti? Toisaalta, jos joku esine onnistuu tuottamaan jo ensimmäisenä päivänä näinkin suuren määrän hilpeyttä, eihän se nyt aivan arvoton voi olla :)

Petri

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivänä olohuoneessa





Hektisen ja pitkän työviikon jälkeen ystävänpäivään valmistautuminen jäi vähäiselle huomiolle. Miehen kokkaillessa aamupalaa päätin kuitenkin pikastailata juhlapäivään sopivan tunnelman olohuoneeseemme. Tunnelma rakentuu leikkokukkien, keväisten tyynyjen ja Kay Bojesenin turturikyyhkyjen varaan, jotka myös rakastuneiden parien symbolina tunnetaan.

Oikein hyvää ja rakkaudentäyteistä ystävänpäivää kaikille blogin lukijoille!

terveisin, Mervi

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Uusi valmis koti?

Aloitimme tämän meidän talon rakentamisen syksyllä 2011. Melkein valmis on jo, mutta ei ihan sitten vielä kuitenkaan. Edellinen kotimme oli uusi rivitalohuoneisto. Se oli valmis silloin kun muutimme sisään. Molemmissa on puolensa, sekä rakentamisessa, että valmiiseen muuttamisessa. Ymmärrän hyvin, että moni valitsee valmiin uuden. Saattaisimme valita nyt mekin, vaikka ei rakentaminen meitä onneksi pahemmin traumatisoinut. Mitä nyt budjetin ylittyminen vähän rassasi. Rakentaminen yllättää kustannuksillaan aina, yksi valmiin kodin etu on, että tietääpähän tarkalleen kuinka paljon hankinta maksaa. NCC kutsui meidät katsomaan muuttovalmiita moderneja puutaloja Vantaan Pakkalaan, joten sinne siis sunnuntaina suuntasimme, mukana koko kuvauskalusto kopteria myöten.




NCC:n ja Design-Talon yhteistyönä syntyneet modernit paritalot sijaitsevat vain reilun kilometrin päässä Jumbosta. Tästä olisi myös kätevä hurauttaa työ- tai lomalennoille muutamassa minuutissa. Energiatehokkaat kaksikerroksiset huoneistot on suunniteltu lapsiperheiden tarpeita ajatellen. Jokaisessa talossa on oma pieni terassipiha, jonne itse parkkeeraisin välittömästi valtavan grillin.



Asunnot on suunniteltu ilahduttavan käytännönläheisiksi. Sisäänkäynnin vieressä olevaan varastoon on kätevä sujauttaa harrastusvälineet ja fillarit. Eteisessä on hyvin kaappitilaa, ja tekniseen tilaan on jätetty vielä lisäksi tarpeellista säilytystilaa. Alakerran olohuoneen ja keittiön yhdistelmä on kompaktin toimiva, ja kun vanhemmat vielä istuvat iltaa alakerrassa, lapset voivat rauhoittua, tai niinhän vanhemmat ainakin toivovat, yläkerran makkareissa.






Useimpien huoneistojen päämakkareissa on vaatehuoneet. Vanhempien makuuhuoneissa on myös parvekkeet, joilta voi tähystellä vaikka lasten touhuja. Pakkalan Merkurius on viihtyisä taloyhtiö. Jos olisimme muuttamassa juuri nyt, valmis uusi koti voisi sopia meidänkin suunnitelmiin.



Mikäli kiinnostuit kohteesta, lisätietoja löydät täältä.


Sunnuntai terveisin, Mervi ja Petri

Yhteistyössä: NCC

lauantai 6. helmikuuta 2016

Vinokaton alla





Portaiden alta löytyy pieni vinokattoinen wc. Minitoiletti on lähinnä lastemme käytössä, siitä kertoo myös seinävalaisimessa roikkuva pelle. Tilan päätyseinä on tammiviilua, samoin peilikaappi. Peilikaapin taakse on kiinnitetty ledinauha, joka antaa tilaan epäsuoraa valoa. Ikkunattoman wc:n valaistusta täydentää seinävalaisin, sekä pieni kattolamppu. Kuvia katsellessani huomasin, että emme ole muistaneet hankkia tänne lainkaan vessapaperitelinettä. Telineen puuttuminen ei ilmeisesti asiakaskuntaa haittaa, koska reklaamatioita asiasta ei ole toistaiseksi tullut.


Siivouspäivä terveisin, Mervi


ps. Voit seurata modernia puutaloa Bloglovin`kautta sekä Facebookissa ja Instagramissa.