Tietoa mainostajalle ›

tiistai 25. lokakuuta 2016

Aurinkoa purkista


Yhteistyössä Suomen Blogimedia ja Verman

Se on kuulkaas nyt sellainen juttu, että täällä kotimaassa aurinko antaa seuraavan kerran riittävästi D-vitamiinia toukokuussa. Kuulostaahan se melko lohduttomalta, mutta eihän tuohon ole enää kuin vajaa puoli vuottta. Välillä sitä ihan miettii, että kenen idea on ollut lähteä asuttamaan tätä pimeää ja kylmää pohjolaa. Muistan kun eräskin koomikko kerran asiaa pohti ja ihmetteli samalla, että miten vain lyhytjalkaiset naiset pääsivät jäitä pitkin meren yli, kun pidempisääriset jäivät Tallinnaan. Vitsi vitsi.


Syömisiin pitää kyllä kiinnittää huomiota. Jos et saa D-vitaaminia tarpeeksi, väsyttää loskassa tarpominen vielä enemmän ja voi vaikka sisusteluintokin heiketä. Virallisten suositusten mukaan terveen aikuisen pitäisi saada D-vitamiinia 10-20 mikrogrammaa päivässä. Tuo onnistuu esimerkiksi ryystämällä maitoa ja syömällä 130 grammaa lohta päivässä. Mutta jos joka päivä ei jaksa lähteä lohipilkille, D:t voi täydentää purkista.

Verman toi tälle kaamoskaudelle apteekkeihin Oliiviöljy Minisun D3-vitamiinit. Tuotteen paras ominaisuus tulikin jo tuossa ilmi. Siinä ei ole mitään muuta kuin neitsytoliiviöljyä ja D-vitamiinia. Oliiviöljyssä on hyvää tekeviä antioksidantteja, D-vitamiini pitää huolta luista ja lihaksista, sekä edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa.


Eli arvon leidit, pitäkää huoli, että muistatte täydentää omia vitamiinivarastojanne ja huolehtikaa myös miestenne D-vitamiinnin saannista jos eivät itse ymmärrä, niin jaksavat sitten paremmin tukea teitä projekteissanne. Lisätietoa D-vitamiinista ja sen tärkeydestä hyvinvoinnille löytyy esimerkiksi täältä.

Näillä eväillä kohti Suomen, varsinkin Etelä-Suomen kaunista talvea ;)

T: Petri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti