Pihalla tapahtuu


Mies ja paikkaansa hakeva hopeatäpläpeippi
Mansikkahan se siinä!
Takapihan ainoa vihreä, tuoksumatara
Istutuslaatikkoon laitetaan luonnonmukaista multaa ja lannoitetta
Kekkilän istutuslaatikkoon tulee ainakin yrttejä
Multa tiivistyy monolla!
Kätevä isäntä
Vähän valmiimpaa
Ylempänä rauniokilkka, alempana hopeatäpläpeippi

Kaupallinen yhteistyö, Suomen Blogimedia ja Kekkilä.

Kannatti lykätä istutuksia viikolla, vaikka se tarkoittikin työväen juhlan juhlimisen vaihtamista työhön pihalla. Keli oli mitä parhain, ja lisäksi säästyin vielä Vapun jälkeiseltä väsymykseltä.

Aloitimme istutusten toteuttamisen hyvän suunnitelman pohjalta viime kesänä. Silloin tontille tuli autollinen taimia lämmittelyksi. Nyt haettiin kerralla tuplalasti, ja vieläkin jäi vähän vajaaksi, mutta vain niin vähän, ettei harmita yhtään.

Kaikenlaista puuta ja puskaa näinkin pienelle pihalla mahtuu kun laitetaan mahtumaan. Tulevaisuuden ylväimmät ilmestykset, jos gangsta-jänikset eivät niitä syö, ovat paikkansa löytäneet kirsikka- ja omenapuu. Pienempinä tulokkaina paikkaansa hakevat kasvikunnan edustajat kuten esimerkiksi hopeatäpläpeippi ja rauniokilkka. Kyllä, ihan olemassa olevia ovat nuo, en itse keksinyt, vaikka siltä voisi vaikuuttaakin.

Rinnepöhö, kaisuhasvi, saviruutti ja kumarukka eivät taas ole oikeita, ne keksin ihan tässä lennosta. No joo.

Ajatus oli, että tämä olisi ollut sellainen isin ja tyttären yhteisprojekti, mutta tytär oli sen verran aamu-uninen ja herättyään kiireinen, että eihän hän apuun ehtinyt. Kuvissa näkyvä istutuslaatikko odottaa kuitenkin hänen valitsemiaan yrttejä ja vihanneksia, jatketaan niiden parissa sitten seuraavana viikonloppuna. Olemme molemmat kovia kokkailijoita, ja odotamme kovasti, että pääsemme hyödyntämään oman pihan antimia keittiössä ja grillauksessa.

Vihertyöt, ihan kaikissa muodoissaan, ovat olleet melko vieras alue aiemmin, mutta tämän taloprojektin myötä on saanut näitäkin taitoja harjoitella. Ja ihan hyvinhän tämä ensikertalaiseltakin sujuu, kun malttaa ensin suunnitella, vaikka yhdessä ammattilaisen kanssa niin kuin me, ja valitsee oikeat systeemit oikeaan paikkaan. Tässä projektissa oli mukana auttamassa myös Kekkilä, joka tarjoaa apua ja vinkkejä meillekin, joiden peukalot ovat vasta vaalean vihreät.

Alkaa tuntua jo kesältä,

Petri


Kommentit

  1. Ihan mahtava piha ja istustusalue!

    VastaaPoista
  2. Ihan ammattilaisen elkeethän sulla on jo, monopoljenta ja kaikki. Repesin tuossa rinnepöhön ja kumarukan kohdalla...kunnes luin lauseen loppuun :D Komea piha tulee !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin joskus kun joku ammattilainen tiivisteli tuolleen :)

      Poista
  3. Nuo teidän pihan muurit on kyllä komeat! Kun kasvit tuosta vähän runsastuu, tulee tosi upea kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muurit olivat kyllä hyvä idea suunnittelijalta.

      Poista
  4. Kaunis piha! Täällä kans jänikset syöneet pari pylväshaapaa ja pari riippapajua, vähänkö ärsyttää...meinas tulla jänispaistia ruoaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Täytyy laitella suojia noihin puihin ennen talvea.

      Poista
  5. Hienot istutusalueet! Lisää kuvia odotellessa, kun kasvit ovat kasvaneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska nähdä millainen siitä sitten tulee kun vauhtiin pääsevät!

      Poista
  6. Isäntä on kyllä kuuma! /jonna

    VastaaPoista
  7. Näyttää upealta jo nyt, loppukesästä jo varmasti ihan huippu ��

    VastaaPoista
  8. Onpa positiivinen kirjoitus. Vihertöiden luonne saisi muuttua nyt joka puolella, ei vain pientalojen pihoilla, vaan myös kiinteistönhuoltopuolella. Kuinka paljon rikkaampaa kaupunkiluontokin voisi olla, jos taloyhtiöiden pihoilla kasvaisi muutakin kuin pelkkää nurmikkoa ja pari tuhkapensasta.
    https://www.taajamateam.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit