Uusi valmis koti?

Aloitimme tämän meidän talon rakentamisen syksyllä 2011. Melkein valmis on jo, mutta ei ihan sitten vielä kuitenkaan. Edellinen kotimme oli uusi rivitalohuoneisto. Se oli valmis silloin kun muutimme sisään. Molemmissa on puolensa, sekä rakentamisessa, että valmiiseen muuttamisessa. Ymmärrän hyvin, että moni valitsee valmiin uuden. Saattaisimme valita nyt mekin, vaikka ei rakentaminen meitä onneksi pahemmin traumatisoinut. Mitä nyt budjetin ylittyminen vähän rassasi. Rakentaminen yllättää kustannuksillaan aina, yksi valmiin kodin etu on, että tietääpähän tarkalleen kuinka paljon hankinta maksaa. NCC kutsui meidät katsomaan muuttovalmiita moderneja puutaloja Vantaan Pakkalaan, joten sinne siis sunnuntaina suuntasimme, mukana koko kuvauskalusto kopteria myöten.




NCC:n ja Design-Talon yhteistyönä syntyneet modernit paritalot sijaitsevat vain reilun kilometrin päässä Jumbosta. Tästä olisi myös kätevä hurauttaa työ- tai lomalennoille muutamassa minuutissa. Energiatehokkaat kaksikerroksiset huoneistot on suunniteltu lapsiperheiden tarpeita ajatellen. Jokaisessa talossa on oma pieni terassipiha, jonne itse parkkeeraisin välittömästi valtavan grillin.



Asunnot on suunniteltu ilahduttavan käytännönläheisiksi. Sisäänkäynnin vieressä olevaan varastoon on kätevä sujauttaa harrastusvälineet ja fillarit. Eteisessä on hyvin kaappitilaa, ja tekniseen tilaan on jätetty vielä lisäksi tarpeellista säilytystilaa. Alakerran olohuoneen ja keittiön yhdistelmä on kompaktin toimiva, ja kun vanhemmat vielä istuvat iltaa alakerrassa, lapset voivat rauhoittua, tai niinhän vanhemmat ainakin toivovat, yläkerran makkareissa.






Useimpien huoneistojen päämakkareissa on vaatehuoneet. Vanhempien makuuhuoneissa on myös parvekkeet, joilta voi tähystellä vaikka lasten touhuja. Pakkalan Merkurius on viihtyisä taloyhtiö. Jos olisimme muuttamassa juuri nyt, valmis uusi koti voisi sopia meidänkin suunnitelmiin.



Mikäli kiinnostuit kohteesta, lisätietoja löydät täältä.


Sunnuntai terveisin, Mervi ja Petri

Yhteistyössä: NCC

Kommentit

  1. Miksi suomalaiset kodit ovat kaikki samannäköisiä?! Valkoista tai muuta pliisua eikä elämänilo näy! : (

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Kyseinen kuvissa näkyvä huoneisto oli niin sanotusti "myyntisisustettu" NCC:n toimesta. Kenties asukkaan tuovat sitten mukanaan räväkkyyttä ja elämäniloa, jos siitä sisustuksessaan tykkäävät :)

      Poista
    2. Niin, tämä on aika tyypillinen valmiskohde, tyyppillisen suomalaisen lapsiperheen tarpeisiin ja tyypilliseen sisustusmakuun = mahdollisimman neutraalia ja modernia, mahdollisimman helppoa. Sitä millä näitä koteja myydään!

      Meissä tuskin on mitään kovin epätyypillistä lapsiperheeksi, paitsi rouva jonka maku on tarkka, haluaa remontoida itse ja tehdä mielummin vanhasta uutta. Nimenomaan sitä persoonallisuutta peliin. :) Jos husbandilta kysyttäisiin, hän varmaankin hyppisi riemusta. Valmis koti, miten helppoa! Ja sisustuskin sopivan neutraali. Meitä on moneksi; niin perheitä kuin sisustajiakin. ;-) Kiva postaus btw, näin näitä asuntoja ja etenkin uutuuskohteita saisi esitellä Suomessa(kin) enemmän.

      Poista
    3. Kiitos #lagerma kommentista! Niissä on molemmissa puolensa, vanhan tai uuden rakentamisessa, ja valmiin valitsemisessa. Omia toiveita on kiva toteuttaa suunnittelupöydältä alkaen, mutta välillä kyllä valmiskin houkuttaa. Eli ymmärrän myös miestäsi :)

      Poista
  2. Tulee mieleen meidän eka rivari asunto joka maalattiin valkoiseksi että olisi helppo myydä. Ja noinhan se olikin. Tuo on totta että omakotitalo on tuskin koskaan täysin valmis. Kun se tulee ns valmiiksi, jokin nurkka alkaa repsottaa ja koko homma alkaa alusta. Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, neutraali on helpompi myydä kuin räväkämpi. Joo ei ole valmis omakotitalo koskaan. Meilläkin tekemättä vielä niitä uudisrakentamiseen liittyviä juttuja, samaan aikaan pitäisi aloittaa jo huoltomaalaukset :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit