Tietoa mainostajalle ›

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Pepen negatiivinen pistesaldo

pipo

Pepe ja pipo

Tyttäremme kiva ja aikaansa seuraava opettaja oli esitellyt luokalle sovelluksen nimeltään Classdojo. Ohjelmalla voi kannustaa lapsia keräämään pisteitä hyvistä suorituksista, olipa kyseessä sitten läksyjen teko tai työrauhan säilyttäminen oppitunnilla. Taitava tyttäremme teki sovellukseen pistekisan myös perheellemme. Lapset saavat pisteitä kotitöistä, aikuisillekin taisi jotain kannustuksia olla.

Pepeltä ei pelissä odoteta varsinaisesti mitään suorituksia, hän saa pisteitä jos ei mokaile. Esimerkiksi yritä nylkyttää (Kyllä, luit oikein.) tai tee muita tuhmuuksia.  Nyt, muutaman päivän jälkeen tilanne on kuitenkin se, että tämä perheemme musta lammas on vetänyt koko porukan saldon pakkaselle. Pitkä miinus tuli siitä, että tämä espanjalainen varasti viekkaasti täysin syyttömän vesihanaa korjaamaan tulleen raksamiehen pipon, raateli sen ja piilotti autotallin perukoille. Kuvat todistavat kaiken. Vähän hävetti meitä muita. Kaveri tuli auttamaan meitä, ja kiitoksena siitä joutui tämän kojootin kolttosen uhriksi.

Petri

ps. Voit seurata modernia puutaloa Bloglovin`kautta sekä Facebookissa ja Instagramissa.

8 kommenttia:

  1. Voi Pepe! Mielenkiintoinen tuollainen sovellus...

    VastaaPoista
  2. Heh... Mutta toi on vielä pientä... Tietäisittepä mitä meidän mäyräkoira touhuilee. Meillä ei esim. Ole enää melkein mistään pussilakana setistä yhtään tyynyliinaa jäljellä kun koira pistää tyynyt palasiksi niihin käsiksi päästyään... Kyllä vain, myös kaikista marimekon tyynyliinoista se tykkää! Äiti joutuu aina laittamaan aamulla ensi töikseen tyynynsä kaapin päälle odottamaan iltaa. Myös lasten tyynyt, pehmolelut ja niistetyt nenäliinat ovat kuumaa kamaa!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, melko tehokas pakkaus teidän mäykky :)

      Poista
  3. Sympatiapisteet Pepelle ja raksamiehelle! Jostakin syystä nämä koirat joissa on roppa kaupalla huumoria ovat parhaita.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!