Tietoa mainostajalle ›

lauantai 21. marraskuuta 2015

Aina oikein - inspiraatiota sisustamiseen ja neulontaan





Neulominen rentouttaa, rauhoittaa, virkistää ja innostaa. Näin väittää Piia Kalliomäki uudessa Aina oikein -kirjassaan.

Jaahas, mietteliääksi vetää. Nämä kun eivät varsinaisesti ole päällimmäisiä muistoja peruskoulun käsityötunneilta. Itse muistan lähinnä eläkeikää lähestyneen ja kiukkuisen käsityönopettajan, joka onnistui tappamaan innostukseni neulomista kohtaan jo ennen kuin se ehti edes syttyä. Suurpiirteisenä ihmisenä minulle tuotti suurta tuskaa seurata prikulleen neulontaohjeita. Myös projektien hidas eteneminen ei sopinut kärsimättömälle luonteelleni ja lapasista jäi uupumaan peukalot ja sukista kantapäät. Minulla lieneekin muistona koulun käsityötunneilta enemmän aloitettuja kuin lopetettuja neuleita.

Edellisen kerran kokeilin neulontaa muutama vuosi sitten anopin pakottamana opastamana. Kaikkien osapuolten yllätykseksi sain tuolloin aikaiseksi kaulaliinan. Valehtelisin jos väittäisin, että kokemus oli kärsimystä alusta loppuun asti. Itse asiassa neulominen oli mukavan rauhoittavaa, kun vaikeisiin ohjeisiin ei tarvinnut keskittyä ja puikkoja sai kilkutella omaan tahtiin.

Innostuin Piian uudesta kirjasta, koska se lupaa nimenomaan helppoja neuletekstiiliohjeita, jotka onnistuvat vasta-alkajaltakin. Ohjeiden lisäksi kirjasta löytyy sisustusvinkkejä harmoniseen ja kauniiseen kotiin. Kirja on varmasti täydellinen joululahja sisustamisesta kiinnostuneille.

Jouluna, kun on muutama päivä ylimääräistä lomaa, ja anoppi henkisenä tukena, voisi taas tarttua puikkoihin.


Terveisin, Mervi

3 kommenttia:

  1. Mä tykkään neuloa, mut ohjeen pitää olla helppo tai paras on jos ei tarvi seurata ohjetta ollenkaan. Me ollaan kato Mervi vähän tällaisia suurpiirteisiä tyyppejä. :)

    Mä bongasin jo jostain aiemmin tuon kirjan ja mietin, et jos siinä on oikeasti helppoja ohjeita, pitäis varmaan hankkia. Ihanaa sunnuntaipäivää! <3

    Niin ja on teillä nätti kotikin. :)

    VastaaPoista
  2. Täällä samanlaisia koulumuistoja...ja suurpiirteisänä en pysty vieläkään kutomaan, kuin korkeintaan sukkaparin vuodessa..:))

    VastaaPoista
  3. Kiitos Mervi postauksesta ja oli tosi mukava tavata pressissä!

    Jaan tämän postauksen Aina Oikein fb-sivulla mielelläni.

    Pitää tässäkin vielä kertoa, että suurin osa ohjeista kirjassa on todella helppoja, koska en itsekään jaksa lukea tai opiskella ohjeita enkä ehdi tehdä mitään vaikeaa. En osaa edes villasukkaa neuloa. Neuleen pitää syntyä kuin itsestään, "takaraivosta" vaikka tv:ta katsoessa. Kirjan nimi Aina Oikein tuleekin aina oikein-neuleesta, jossa tarvitsee osata tasan yhdenlainen silmukka, ei voi olla helpompaa. Kokeile rohkeasti, hanki lanka joka tuntuu ihanalle käsissä, se on niin rentouttavaa :) Hyvää joulunodotusta! Teidän koti on niin kaunis!

    t. Piia / www.gloriankoti.fi/blogit/pieni_talo_helsingissa

    VastaaPoista