Täydellinen leikkuulauta

Monella meistä on omat pakkomielteensä. Se voi liittyä työhön, vapaa-aikaan tai harrastukseen. Se voi olla jotain täysin erilaista, mitä ihminen tekee työkseen. Asia, jota toistetaan ja toistetaan, täydellisyyttä tavoitellen. Jollekin se voi olla tietty työtehtävä, toiselle ruokalaji, jota hiotaan kerta toisensa jälkeen, kolmannelle golf-swingi. Itselleni ehkä tyypillisin hiomisen kohde on täydellisesti paistettu pippuripihvi, tai sunnuntain aamiainen.


Mutta tämän tarinan päähenkilölle se on leikkuulauta. Soittelin äskettäin rakennusaikana tutuksi tulleelle kaverille, joka operoi rakennusalan lisäksi puusepänverstaan taustalla, ja on koulutukseltaan muotoilija. Kesken puhelun hän intoutui kertomaan kuinka hän nyt, 20 vuoden tuotekehityksen jälkeen, onnistui kehittämään täydellisen leikkuulaudan. Oli niin väkevä väite, että vaadin todisteita. Otin kotona mitat, toimitin verstaalle, ja muutaman päivän päästä mittoihin tehty leikkuulauta toimitettiin kotiin. Tässä se nyt on, täydellinen tammesta tehty leikkuulauta. Maailma on tältä osin valmis.




Yksinkertainen on kaunista, ja tässä tapauksessa myös käytännöllistä. Kun tuote on valmis, sitä ei tarvitse sen kummemmin selitellä. Mutta tarkennettakoon sen verran, että reunojen viistämisellä leikkuulaudasta on tehty myös toimiva, helposti siirrettävä tarjoilualusta jonka kehtaa viedä pöytäänkin. Ja siistille kaverille tuo reuna mahdollistaa miltei hävikittömän murujen poistamisen. Pohjan huomaamattoman pienet imukupit varmistavat, että lauta pysyy paikoillaan kovemmassakin paukutuksessa.

Lauta ei ole niin sanotusti sarjatuotannossa, ainakaan vielä, vaikka suunnittelijan mukaan sen voisi lisätä Stockan valikoimiin milloin tahansa. Ja niinhän sen voisikin, ei käy kiistäminen. Mutta jos joku tällaisen haluaa, järjestyy toki.

Nostetaan viikonlopun kunniaksi malja suomalaiselle työlle. Toinen kaikille niille enemmän tai vähemmän hulluille, jotka tekevät uutta ja parantavat vanhaa. Olipa kyse sitten sitten leikkuulaudasta tai täysin uudenlaisesta tietokoneen käyttöliittymästä. Tämä maa tarvitsee heitä. Arvostan.

Petri

Tämä nyt ei varsinaisesti ollut mikään blogiyhteistyö, mutta mainittakoon, että laudan teki ja toimitti Helsingin Mittapuu.

Kommentit

  1. Oi, tälläisen minäkin haluaisin <3

    VastaaPoista
  2. Upea leikkuulauta, tuollainen kelpaisi itsellekin :)

    VastaaPoista
  3. Meidän keittiö kaipaa myös tuollaista täydellisen käytännöllistä leikkuulautaa, joka olisi myös tarpeeksi iso. Puupinta ilman mitään krumeluureja on vaan niin kaunis.

    VastaaPoista
  4. Niin on hieno leikkuulauta, etteihän tuon päällä raaski mitään leikata!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit