Tietoa mainostajalle ›

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

TV-taso menneisyydestä

Tässä se nyt on, puolen suomen päästä kuskattu kirpparilöytö. Retrohenkinen TV-taso saatiin pakattua kohtalaisen pieneen tilaan, mutta lohkaisi se kuitenkin auton takakontista sen verran, että koira ei enää konttiin paluumatkalla mahtunut. Ei kuitenkaan jätetty ruffea matkalle, vaan tuupattiin hänet takapenkille lasten seuraksi. Voisi sanoa, että oli melko tiivis tunnelma kotiin päin ajeltaessa, mutta ei nyt suurempia riitoja tullut kuitenkaan.

vie hiiri kuvan päälle

Mutta kuten tiedätte, uuden huonekalun saapuminen käynnistää monesti ketjureaktion, joka tarkoittaa asennushommia minulle. Tämän takavuosien suosikkikalusteen päälle piti asemoida tauolla olleita tauluja, ja sehän on melkoista millipeliä se. Yllä olevan kuvan taustalla näkyy myös olkkarin päätyseinän uusi sävy. Sillä aikana kun me lomailimme, talomme rakentamisesta suurelta osin vastannut Presion lähetti työmiehensä suorittamaan takuukorjauksia. Kyseinen seinä piti tasoittaa ja maalata uudelleen, vaimo keksi, että vaihdetaan sävyä samalla. Sävy on Teknoksen kartasta, mutta palataan tuohon vielä tarkemmin kun saamme seinän seudun muuten kuntoon.

vie hiiri kuvan päälle

vie hiiri kuvan päälle

Kun kerran raahasin asennustavarat tallista yläkertaan, hoidin samalla vauhdilla pois muutamia muitakin rouvan toimeksiantamia pieniä fiksauksia. Siinähän se viimeinen lomapäivä menikin mukavasti touhutessa.

Mukavastihan tuo vanha töllötaso tuohon sopii, ja positiivista oli, että ei tosiaan maksanut kuin 7 euroa.

Mukavaa viikon alkua!

T:Petri


16 kommenttia:

  1. Hauska ja kaunis tapaus. Minulla odottaa samantyylinen, pyörillä varustettu makuuhuoneen nurkassa tuunausta. Pöytälevy puuttuu, olen ajatellut laittaa mustan kannen siihen, kunhan sais aikaiseksi. Kivaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan lystikäs on. Ei muuta kuin tuunaamaan teidän yksilö kuntoon :)

      Poista
  2. Minäkin juuri pari vkoa sitten kotiutin moisen :)

    VastaaPoista
  3. Haa, näin juuri samanlaisen Lanttilan kirppiksellä Vantaalla ja pohdin sen äärellä, että ottaako mukaa vai ei. Mummolassani oli ja on vieläkin kyseinen kapistus telkkarin alla. Jätin sen kuitenkin nyt ostamatta. Melkein jo harmittaa :)

    Marika / Kaksi Savua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjontaa näissä taitaa riittää, oli sen verran yleinen peli ennen :)

      Poista
  4. Tuo TV-taso taisi mun lapsuudessa löytyä lähes jokaisesta kodista :) Sympaattista muotoilua nykyisiin kolhoihin verrattuna.

    Miksi taulujen asemointi pitääkin olla niin helvetillistä hommaa? Yritin kiertää sen käyttämällä taulukiskoja, mutta eihän ne kattoon kiinitettynä toimi sitten mitenkään pienemmillä tauluilla. Ellei sitten sattumoisin hirveästi tykkää tauluista, jotka roikkuvat selvästi irti seinästä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taulujen kiiinnitämisessä ei ole hyviä ratkaisuja, vain huonoja ja erittäin huonoja.

      Poista
  5. On se upea, ja niin hyväkuntoinen! Nappiin meni :) Muistan että meiltä lähti lapsuudenkodista aikoinaan tuollainen kaatikselle, ei silloin edes mökille kelvannut... Tämä tapahtui kultaisen kasarin alkumetreillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei ollut kovin kovassa kurssissa tuolloin. Kiitokset kommentista!

      Poista
  6. Tosi kiva taulukollaasi ja uuden tason asetelmat!

    PiiaTuuli

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvältä näyttää, löysitte hyvin säilyneen yksilön! Nämä taitavat kokea uuden aallon, minäkin poimin omani kirpparilta talteen huokeaan 5 euron hintaan. Tosin jaloista puuttuu pyörät, mutta pöytälevy oli onneksi suht. hyvässä kunnossa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä oli pidetty hyvänä :) Ei tuo 7 euroakaan paha tosiaan ollut!

      Poista

Kiitos kommentista!