Tietoa mainostajalle ›

tiistai 24. helmikuuta 2015

Hyllytetty String hylly





Kuten Petri edellisessä postauksessa kertoi, toteutti hän liudan asennustoimeksiantoja viime viikonloppuna. Vielä minulla olisi tiedossa muutama kohta, jotka vaatisivat pientä fiksausta, mutta aivan heti en viitsi niillä miestä vaivata, antaa nyt hänenkin välillä levätä. Yläpuolella kuitenkin yksi muutos, joka toteutettiin viikonlopun aikana. Sohvan takana ollut String Pocket hylly on nyt hyllytetty kaappiin odottamaan uutta sijoituspaikkaa. Tyttö ehti hyllyä jo itselleen kinuta, mutta ihan vielä en sitä hänelle luvannut, neidillä kun on tapana innostua asioista helposti ja kyllästyä sitten vielä nopeammin. Hyllyn tilalle siirrettiin Playtypen juliste. Julisteen myötä seinän ilme rauhoittui ja tunnelmasta tuli tasapainoisempi.

Iloa viikkoon, Mervi

ps. Mehiläispesä valaisin killuu liian korkealla sohvapöydän yläpuolella. Kuvakulma saa valaisimen näyttämään siltä, että se roikkuu aivan katonrajassa. Valaisimen laskua alaspäin on suunniteltu ainakin viimeisen puolen vuoden ajan, mutta projekti ei vain ole nytkähtänyt eteenpäin. Joidenkin asioiden kuntoon saattaminen tuntuu olevan tuskallisen vaikeaa. Tämänkin projektin hoitamiseksi pitäisi hakea tikkaat varastosta ja se nyt tuntuu aivan ylitsepääsemättömän vaikealta suoritukselta.

22 kommenttia:

  1. Pienet jutut on just niitä hankalimpia. Meillä on eteisen naulakko ollut kiinnittämättä pian vuoden ja olohuoneen kattovalaisimen peitelevy on tainnut puuttua pian 3 vuotta. Ylitsepääsemättömän hankalia juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja eikös se ole niin, että viimeiset listat kiinnitetään siinä vaiheessa kun koti laitetaan myyntiin :). Tsemppiä projekteihin!

      Poista
  2. Aah, miten ihanat kuvat. Teillä on kyllä mielettömän kaunista ja kodikasta <3 Meillä on joidenkin juttujen suhteen vähän sama homma, ruokasalin uusi vintagevalaisin on odottanut puhdistusta ja asennusta jo useamman kuukauden...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka, samaa voi sanoa teidän kodista :) Lohdullista kuulla ettei muillakaan projektit aina etene valonnopeudella.

      Poista
  3. Ihanan rento fiilis näissä kuvissa!

    Mä olen puoli vuotta halunnut vaihtaa kahden valaisimen paikkaa, mutten ole jaksanut edes ehdottaa sitä vielä ;) Edellyttäis kyllä johtojen vaihtamista ja muuta askartelua, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty ;D.

      Poista
  4. Tuo mehiläispesä näyttää joka tapauksessa upealta! Valaisimiin liittyvät muutostyöt on jotenkin niin hankala aloittaa, kun työskentelykorkeus on aina epämukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän samaan syyhyn mieskin on vedonnut ;)

      Poista
  5. Hei, mikä tuo sohvapöytä on? Se on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sohvapöytä on merkkiä Muuto Around:http://www.finnishdesignshop.fi/huonekalut-poydat-muuto-around-around-poyta-iso-musta-p-5617.html
      Reelinki blogissa oli juuri Pihistä vai Panosta -postaus liittyen kahteen pyöreään sohvapöytään. Voit lukea sen täältä:http://reelinki.blogspot.fi/2015/02/pihista-vai-panosta-sohvapoyta.html

      Poista
  6. Huomenta! Mua kiinnostaa tuo sohvapöydällä oleva harmaa tarjotin. Kenen, mistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta :) Jos haluat tarkastella tarjotinta lähemmin, onnistuu se täältä: http://modernipuutalo.blogspot.fi/2014/10/syksyinen-olohuone.html
      Olen hankkinut tarjottimen Cobellosta: www.cobello.fi Muistelen, että olen nähnyt hieman vastaavia myös Granitissa. Merkkiä en tiedä, mutta hintaa sillä oli 13 €.

      Poista
  7. Mäkin kiinnitin katseeni tuohon tarjottimeen, niin kaunis. Sopisi meillekin ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Satu, täältä pääset katsomaan tarjotinta lähemmin:http://modernipuutalo.blogspot.fi/2014/10/syksyinen-olohuone.html
      Olen hankkinut tarjottimen Cobellosta: www.cobello.fi Muistelen, että olen nähnyt hieman vastaavia myös Granitissa.

      Poista
  8. Mietin juuri parhaillaan, minkä valaisimen olohuoneeseen hankkisin ja tuo mehiläispesä on ollut sijalla yksi tähän saakka. Suositteletko sitä?
    -l-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaisu tehoa ajatellen mehiläispesä toimii mielestäni parhaiten pöydän yläpuolella. Valo siivilöityy kauniisti metallirenkaiden välistä. Kaunis ja ajatonhan se on :)

      Poista
  9. Kaikella ystävällisyydellä: tytär tullut äitiinsä? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh, ei ole tainnut omena kauaksi puusta pudota. Toisaalta, onhan naisella aina oikeus muuttaa mielipidettä. :)

      Poista
  10. Kauniilta näyttää, tosiaan ihanan kepeä tuo juliste :)

    VastaaPoista
  11. Heippa! Nuo teidän kauniit rullakaihtimet, oletteko teettäneet mittatilaustyönä? Antaako tarpeeksi näkösuojaa/valosuojaa? Täällä pohdiskellaan tulevan talon verhoratkaisuja isoihin ikkunoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anna, ikkunoiden edessä olevat screenkaihtimet on teetetty mittatilaustyönä. Screenit suodattaa ja säätelee auringonvaloa, mutta säilyttää silti näkymän sisältä ulos. Jos kaipaat täysin peittävää ratkaisua niin siihen ei screenit sovellu :)

      Poista

Kiitos kommentista!