Tietoa mainostajalle ›

lauantai 10. tammikuuta 2015

Isä ja lapset


Vaimo oli reissussa perjantaista lauantain. Osa lukijoista varmaan muistaakin, että meillä tapahtuu monesti kaikenlaisia juttuja silloin kun toinen vanhempi on pois kotoa. Yhtenä esimerkkinä tämä kynsilakkaepisodi, joka oli kieltämättä yksi vuoden 2014 mieleenpainuvimpia tapahtumia.

No, tällä kertaa ei nyt mitään noin katastrofaalista, mutta viikonloppu alkoi kuitenkin hieman eri tavalla kuin olimme suunnitelleet.

Molemmilla lapsille on perjantaisin fudistreenit. Vaimo oli ottanut minun auton, ja jättänyt omansa, luonteikkaan vanhan mallin A-mersun kopperon minulle. Puhutaan siis siitä mallista, joka aikoinaan kaatui ruotsalaisen autolehden testeissä. Pojalle olin neuvotellut kyydin joukkuekavereiden vanhemmilta, ja tarkoitus oli kuskata tytär treeneihin, ja käydä samalla puntilla itsekin. Lähdön hetki lähestyi. Tyttö odotti valmiina treenivaatteissa. Nappasin salikassin olalle ja aloin täyttämään taskuja. Puhelin, lompakko, kotiavaimet, auton avaimet...hetkinen, missäs Mercedeksen avaimet ovat...ootas. Tarkistettuani kaikki mahdolliset paikat ja rouvan lukuisat käsilaukut sekä soitettuani hänelle, no ehkä hieman kiihtyneen puhelun, oli todettava, että näinhän tässä kävi. Vaimo vei minun auton ja omansa molemmat avaimet.

No isi ja tytär eivät sitten treenanneet perjantaina. Olin suivaantunut, joten siivosin tytön kansa koko talon, ajattelin, että tunnelma enää tuskin tästä laskee. Päivän päätteeksi tilattiin vielä Kotipizzasta lätyt, ja kun lapset olivat nukkumassa, kävin vielä istumassa koiran kanssa autotallissa sikarin ja oluen verran.

Aamulla ajattelin tehdä aamupalaksi vohveleita, tietenkin ennen sitä olin lenkittänyt koiran. Kesken taikinan valmistamisen katsoin lattialle ilmestynytta ruskeaa tahraa. Nostin katseeni, ja huomasin, että myös sohvassa, sisustustyynyissä ja noissa vaimon viltinrytkyissä oli myös kakkendaalia. Oli käynyt niin, että koirulimme ahteriin oli päässyt jotenkin muodostumaan niin sanottu kakkapastilli, jolla hän väritti kotiamme. No eipä siinä muuta kuin hauvelin pyllyn pesulle, vähän lisää siivousta ja vohvelit paistumaan.

Toivottavasti meno tästä taas vähän tasaantuu.

Terveisin

familyman

11 kommenttia:

  1. :)) ei mennyt ihan kuin Strömsössä !

    VastaaPoista
  2. No voihan räkä...

    Elämässä muuten usein käy just niin, että jos ensin menee joku juttu pieleen, sitten siihen samaan hetkeen tulee vielä jotain muutakin. Joskus itsestäni on tuntunut, että kokonainen päivä on mennyt niin pieleen, ettei aamulla olisi kannattanut nousta sängystä lainkaan... Toki asioista aina viisastuu, ja sitten ei samoja virheitä/vahinkoja yleensä tee enää uudestaan. Ei ainakaan ihan heti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se tuppaa menemään. Mutta onneksi nämä olivat kuitenkin melko juttuja. Tietää että asiat hyvin, kun voi hermostua siitä, ettei pääse salille ja tytär treeneihin :)

      Poista
  3. Apua :D Miten mulla on sellainen mielikuva, että meillä miehet vaan leikkii legoilla, kun äiti on pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti eivät kerro kaikkea. Epäilen.

      Poista
  4. Anteeksi mutta hahhahahahhhaaaa!!! Kiitos :D Voihan kakkapastilli.

    VastaaPoista
  5. :D voi, ei sillä meillä tulee olemaan koiranpennun myötä samanlaista kakkashowta! Miten muuten lattianne on kestänyt koiranpennun kynsiä? Itseäni jo hikoiluttaa millaiseen kuntoon pentu saa kesällä hiotun parkettimme...

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!