Tietoa mainostajalle ›

tiistai 26. elokuuta 2014

Suomen rumin piha

"Isi, meidän piha on kauhea. Se on kaikista rumin piha", totesti tyttäreni sunnuntaina. Kyllä, on hyvin mahdollista, että se on tällä hetkellä kaikista rumin, ja on ollut sitä koko kesän. Jos jossain olisi kilpailu, jossa rumin piha voittaisi, olisimme siinä vahvoilla.

Taisin mainostaa kesäkuussa, että nyt pihatyöt vihdoin etenevät. No, etenivät ne silloin sen verran, että ruma piha revittiin vieläkin rumemmaksi, mutta sittenpä ei tapahtunutkaan mitään suunnilleen kahteen kuukauteen. Taustalla on hieman enemmän huonoa onnea tekijäkaartin puolella, mutta onneksi mitään peruuttamatonta ei kuitenkaan ole tapahtunut, aikataulut vain kusahtivat kunnolla.

Kesäkuussa tehtiin pihaa porrastavien muurien pohjia...
...ja asemoitiin vähän kaivoa toimivammalle paikalle.
Kesän aikana työt ovat edenneet sattumuksista johtuen verkkaisesti, mutta edellisissä kuvissa näkyvät muurin pohjat ovat kuitenkin saaneet täytettä, Lammin muurikivet on pinottu ja valettu. Pihan porrastuksilla haetaan tälle meidän pienelle rinnetontille edes hieman tasaisempia alueita, ja suunnitelma tuntuu edelleen toimivalta.


Kivien harmaus on tällä hetkellä hieman dominoiva, mutta ensi keväälle siirtyneet istutukset tuovat varmasti näkymään kaivattua vehreyttä.



Hiekkapiha ei varsinaisesti ole mikään ideaalinen ratkaisu lapsiperheessä. Alakerran imuroinnista on tullut päivittäinen rutiini, ja jatkuvat sateet ovat tuoneet miljööseen omanlaisensa liejuisen vivahteen. Näkymä muistuttaa hieman Boratin kotikylää, jos satutte muistamaan kyseisen pätkän. Mutta toivo elää edelleen. Uskon vakaasti, että voin esitellä lukijoillemme kuvia siististä kiveyksestä vielä ennen ensilumia. Täytyy vain toivoa, että tänäkään vuonna lumet eivät tule kovin aikaisin.

Ja toivottavasti tyttäremme voi todeta ensi kesänä, että ei tämä piha nyt enää kaikista rumin ole, jos nyt ei suomen kauneinkaan.

Pitkää ja lumetonta syksyä odottaen,

Petri

maanantai 18. elokuuta 2014

Valoa harmauden keskelle




Eilen pääsin nautimaan prätkäajelusta miehen kanssa suloisessa kesäsäässä ja tänään heräsin sateen rummutukseen ja syksyisen harmaaseen keliin. Olosuhteet saivat minut miettimään kynttilöiden viritystä, mutta ihan näin pitkälle en vielä mennyt. Lisäsinpä kuitenkin hieman tunnelmavalaistusta työpisteelle. Ehkäpä viilenneet kelit saavat myös kesän helteisiin kadonneen sisustusinnon heräilemään.

Maanantai terveisin, Mervi

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kontaktilaji

Poikkeuksellisen väljä viikonloppu lähenee loppuaan. Junnuilla ei ollut urheilumenoja, eikä pihallakaan ollut nyt mitään miesvoimin edistettävää, joten viikonloppu kului erinäisten pienempien projektien ja harrasteiden parissa.

Pojan ollessa kavereidensa kanssa tekonurmella, kävimme tytön kanssa lenkillä ja tutkailemassa loppukesän luonnon elämää. Ampiaisia hän pelkää, mutta melkein kaikki muut ovatkin sitten kavereita. Kuvasta näkee myös, että kynsiä on taas lakkailtu. Onneksi viimeaikoina ei ole sattunut mitään vahinkoja.


Ajattelimme myös olla päteviä vanhempia, ja päällystää tytön koulukirjat. Ei varmaan kannattaisi tunnustaa, mutta poika ehti viidennelle ja tyttö kolmannelle ilman ensimmäistäkään muovitusta. 


Päätimme jakaa urakan, ja katsoa kummalta onnistuu paremmin. Taukoa on ollut molemmilla melko pitkään. Rouva sai aloittaa. Tavoillensa uskollisena hän lähti niin sanotusti soitelleen sotaan. Lopputuloksena ihan vähän kuplainen matematiikan kirja.


Katsoessani vaimon suoritusta, ajattelin, että nyt on hyvä kerrata hieman lajin teoriaa. Netistähän löytyy ohjeet ihan mihin vaan, myös kirjojen päällystämiseen.  Tässä Youtube -videossa Rauman kirjaston Pirkko näyttä miten homma hoidetaan.

Kisukirja on minun päällystämä.

Eihän se ihan niin sukkelasti onnistunut kuin Pirkolla, mutta kuitenkin sen verran hyvin, että vaimo joutui tunnustamaan tappionsa ja vetäytyi häpeämään tytön reppuun.


Maininnan arvoinen tapahtuma oli myös se kun vaimo avasti moottoripyöräkauden. Ei ole turhan innokkaana kyytiin kärkkynyt. Viime kesänä ei taidettu ajella kertaakaan yhdessä, joten tästä kesästä tuli merkittävästi aktiivisempi. Ei ollut kuitenkaan tuo reppu päässä ajelulla, olisi nolottanut.

Ajelimme kahville Tamminiemeen. Mokkaan oli laitettu Sylvi Kekkosen tapaan kardemummaa. Kun tiesi nämä historialliset taustat ja mausteet, ei harmittanutkaan yhtään, että kaksi kahvia ja vesilasit maksoivat yhteensä 6,60€.

Kohti uutta viikkoa,

Petri&Mervi

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Viritys ja hammasten kiristys


Rouva sai taivuteltua minut taas sisustushommiin, vaikka niitä ei pitänyt kesällä tehdäkään. Projektina tyttären huoneeseen asennettavat kassiroikottimet vai mitkä lienevät. Tapit ostettiin keväällä Tukholmasta, ja katsoin jo kaupassa, että jonkilaista ketutustahan nuo tulevat aiheuttamaan. Mietin, että miten ihmeessä saan asennettua noita mitenkään kipsilevyyn, mutta unohdin asian aktiivisesti muutamaksi kuukaudeksi.

No, nyt kun hanke eteni toteutusvaiheeseen, aloin jälleen pähkäillä kiinnityksen hankaluutta. Tutkaillessani kattavaa kipsilevykiinnitystarvikevalikoimaani päädyin kokeilemaan kuvassa näkyviä Sormatin ankkureita. Suunnitelma oli ruuvata ensin ankkurit seinään, ja sen jälkeen pyörittää nuo roikottimet suoraan ankkureihin. Porasin levyyn 8 mm reiän, ja ruuvasin ankkurin paikalleen. Tämä yksittäinen testiasennus vaikutti toimivalta, ja ajattelin, että tämähän oli helppo homma.

Mutta niin kuin monesti käy, jossain kohtaa pienikin asennus alkaa vastustelemaan, ainakin minulla. Kolme ankkuria ja roikotinta asentuivat mainiosti, mutta neljännen kohdalla ohimon verisuonet alkoivat pullistumaan. Jostain syystä ankkuri ei suostunut uppoamaan 8 mm reikään rikkoutumatta, joten ajattelin hoonata tuota reikää hieman suuremmaksi. No, siitä tuli sitten vähän liian suuri, ja ankkuri niin sanotusti korkkasi, eli ei tarttunutkaan levyyn.

Kirottuani vähän aikaa kaikkia sisuteluprojekteja aloin miettimään korjausta. Sopivampia ankkureita ei löytynyt, joten seuraavaksi aloin harkitsemaan mielessäni erilaisia virityksiä ja kepulikonsteja. Tutkaillessani autotallin tarvike- ja kemikaalivalikoimaa katseeni kiinnittyi ihan tavalliseen puuliimaan, ja siitä tuli idea. Ratkaisu syntyi liimasta ja talouspaperista. Aloin laajentamaan ankkurin halkaisijaa liisteröimällä talouspaperia puuliimalla ankkurin ulkopintaan. Kasvatin ankkurin ulkopinnan niin suureksi, että sain pyöriteltyä sen sopivan napakasti liian suureksi porattuun reikään. Käytin liimaa todella reilusti, ja tursottelin sitä vielä lopuksi kaikkiin rakoihin, ja jätin kuivamaan vuorokaudeksi. Yllätyksekseni tämä viritys osoittautui toimivaksi, ja ankkuri jämäköityi seinään sen verran hyvin, että roikottimen kiinnitys onnistui.

Viritys kuivumassa
Aika näyttää, miten nuo tuossa seinällä pysyvät, mutta toistaiseksi näyttää ihan hyvältä. Ohjeistin kyllä tytärtäni, että ei laittaisi kovin raskasta koulureppua, mutta tuskinpa muistaa noudattaa ohjeitani. Sitten jos korkkaavat, se on paikkaus ja maalaushomma edessä.

Säädämme tytön huonetta uuteen uskoon muutenkin, laitetaan sitten kuvia ja tunnelmia kun valmistuu. Minä toivon, että uudistus ei vaadi minulta suurempia asennuksia.

DIY-terveisin

Petri

ps. Tiedän mielestäni jo kohtalaisen paljon kipsilevykiinnityksistä. Jos sinua askarruttaa jokin, konsultoin mielelläni. Paras neuvoni tietenkin on, että unohda koko juttu, mutta jos et unohda, oikeat kiinnikkeet ovat ratkaisevan tärkeät :)

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Välimaastossa




Yritän pitää kynsin hampain kiinni kesästä, mutta jossain takaraivossa kolkuttelee jo ajatus syksystä. Lämpötilat ovat hellelukemissa, mutta yöt ovat synkän sinisiä. Sisäinen sisustajani on häiriötilassa johtuen vallitsevista olosuhteista. Jatkaako sisustuksessa kesäteemalla vai onko aika siirtyä syksyisempien sävyjen pariin? Siinäpä vasta kysymys.

Vaihdoin tänään lakanoita (epäkiitollista hommaa helteessä) ja päädyin makuuhuoneessa ratkaisuun, joka on kesän ja syksyn välimaastosta. Valitsin sänkyyn hiekan sävyiset lakanat, jotka palauttavat mieleen kauniit kesäpäivät rannalla. Viimeistelin petauksen tummansinisellä pashminalla. Kertokoon se lempeällä tavalla syksyn tummenevista illoista.

Elokuisin terveisin, Mervi

maanantai 4. elokuuta 2014

Oliivipuusta kaktukseen


mun kaveri, kaktus

Olin viettämässä ystäväni kanssa heinäkuista arki-iltaa hyvän ruoan ja juoman merkeissä Helsingin keskustassa. Mukavan illanvieton keskeytti tekstiviestin merkkiääni. Viesti oli mieheltäni ja kuului seuraavasti: Oliivipuu hyppäsi terassilta, olen pahoillani! Mukaan oli liitetty alapuolella oleva kuva.

Oliivipuu hypyn jälkeen

Mies oli koko talven valittanut autotallissa talvehtivasta oliivipuusta, joka tiputteli tasaiseen tahtiin lehtiä miestilan eli autotallin lattialle. Kesällä puu siirrettiin terassille, mutta se ei varsinaisesti parantanut tilannetta ja muistan miehen todenneen, että ensi talvena tuo ranka ei hänen autotalliaan sotke. Näiden seikkojen valossa olenkin suhtautunut hieman skeptisesti miehen tarinaan oliivipuun tekemästä dramaattisesta ratkaisusta. Mielenkiintoista on myös se, että tämä kaikki tapahtui poissaollessani.

Tämän tarinan seurauksena olen päivittänyt kodin viherkasvivalikoimaa hieman helpommalla kasvilla, kaktuksella. Se kun antaa paremmin anteeksi myös satunnaiset kastelukatkokset.

Iloa viikkoon, Mervi

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Elokuun illat

Viimeinen viikonloppu ennen töiden alkua. Vaimo halusi virittää terassille lämpimän illan ansaitseman tunnelman.

Katos, Crocsit jalassa, tätä hän ei halunnut näyttää.

Popup -viinibaarimme rakentui terassin nurkkaan Clasun valoista, kynttilöistä, Iittalan Kaasasta ja terassin irtaimistosta.


Oli tunnelmallista. Tämä oli Mervin luomus, ehkä minä kutsun hänet sitten talvella vieraaksi miestilaan eli autotalliin. Kaivelin juuri varastosta armeijamuistoja autotallin sisustusta täydentämään.

Nautitaan lämpimistä illoista vielä kun niitä riittää :)

Petri & Mervi

lauantai 2. elokuuta 2014

Lomakuvat pintaa syvemmältä

Alkavan arjen askareet alkavat vallata hiljalleen ajatuksia, mutta palataan nyt vielä kuitenkin hetkeksi lomatunnelmiin kuvien ja kuvaamisen merkeissä. Kuvaaminen on osa perheemme arkea ja myös lomareissuilla tulee räpsittyä paljon muistoja tulevia eläkepäiviä varten. Mervi hoitaa meillä suurimman osan blogikuvista, hän osaa ne paremmin. Minun vastuulleni jää useammin perhekuvien ottaminen.

Äkkiä pois alta!

Lomamaisemia
Olen kiinnostunut kuvaamisesta, mutta en voi sanoa kuitenkaan olevani varsinaisesti mikään harrastaja. Innostus kuvaamiseen vaihtelee, mutta välillä tulee kuvattua paljonkin, ja joskus joukoon saattaa osua muutama onnistuneempikin otos, useammin kuitenkin vahingossa kuin tarkoituksellisesti.

Edelliset yhdeksän vuotta mukana on kulkenut uskollisesti palvellut Nikon D70S.  Tämän kesän rientoihin saimme lainaan Nikonilta uudempaa kalustoa, D5200 järjestelmäkameran ja peilittömän pikkujärkkärin Nikon 1 AW1. Lomareissulle valikoitui kokonsa ja monipuolisuutensa vuoksi jälkimmäinen 1 AW1.

Kuva: Nikon

Nikon 1 AW1 -kameran luvataan kestävän hyvinkin ronskia menoa. Kameran ei pitäisi hätkähtää kolhuista, vedestä eikä pakkasesta. Viimeksi mainittua pakkasenkestävyyttä emme ole vielä onneksi päässet testaamaan, mutta muita ominaisuuksia kyllä. Kameraan saa kiinitettyä erillisellä sovittimella myös muita Nikonin objektiiveja, mutta edellä mainitut ominaisuudet pätevät vain silloin kun kameraan on kiinnitetty 1 Nikkor  AW -sarjan linssi, meidän testikameramme oli varustettu 11-27,5 objektiivilla.

Aiemmin aktiivikäytössä olleiden kameroiden jälkeen mikrojärkkäri tuntuu kädessä todella pieneltä ja kevyeltä. Toiseksi huomio kiinnittyy optisen etsimen puutteeseen. Itse olen aina tykännyt vanhan liiton etsimistä ja silmä kiinni kamerassa tiirailusta, joten tutustumuminen uutuuteen alkoi hieman epäileväisin mielin. Toisaalta olin innostunut Nikonin lupaamasta "seikkailun kestävyydestä", jonka koin sopivan hyvin lapsiperheen vauhdikkaaseen menoon, vaikka ei se ihan samanlaista seikkailua olekaan kuin Nikonin markkinointikuvissa näytetään. Vauhdikasta ja vaarallista kuitenkin.

Kamerasta on haluttu tehdä selkeäsi mahdollisimman helppo ja nopeasti käytettävä, jolloin kuvaaja voi jättää huolletta kaikki asetukset automatiikan vastuulle. Lukuisista kuvaustiloista voi valita sopivan ja näitä ohjelmia löytyykin paljon. Oman kuvaustilansa ovat saaneet muun muassa vedenalainen kuvaus, muotokuvat, yömaisemat, vastavalo, panoraama, pehmeäpiirto ja valikoiva väri, muutaman mainitakseni. Mutta edes kuvaustilojen valinta ei ole usein tarpeen, täysautomatiikka hoitaa kuvauksen mainiosti useimmissa tilanteissa.

Lasten ja luonnon vauhdikkaita tilanteita kuvatessa opin arvostamaan suuresti kameran nopeutta. Kamera tarkentaa todella nopeasti, ja kuvia saa napsittua 5, 15, 30 ja 60 kuvan sekuntinopeudella. Nopeutta testasin käytännössä kuvaamalla lasten allasilakointia. 30 kuvaa sekunnissa riitti tähän mainiosti.


Altaan reunalla notkuneet ruotsalaiset iskät vilkuilivat epäilevästi kun hyppäsin altaaseen kamera mukana. Ajattelivat varmaan, että nyt ei suomalaiselle papalle hyvin käy. Kameran upottaminen pinnan alle hirvitti kyllä ensimmäisellä kerralla, mutta huoli oli turha, kamera siis todellakin on on vesitiivis, kunhan kuvaaja vain muistaa noudattaa ohjeita tiivisteiden huollosta ja puhtaanapidosta.


Altaan jälkeen suuntasimme rannalle, jossa jatkoin kuvauskokeiluja suolaveden puolella. Päivä oli todella tuulinen ja rantavesi sekoittunut. Snorklauskuvat eivät onnistuneet, joten päätin keskittyä aaltoihin.



Aaltojen kuvaaminen lähietäisyydeltä oli hauskaa siihen saakka, kunnes yksi kookkaampi vei mennessään kuvaajan maskin. Ainoa syy miksi kamera säästyi oli se, että olin hoksannut kiinnittää sen hyvin ranteeseeni.

Olin ajatellut testata kameraa myös sukellusretkellä, mutta pupu tuli pöksyyn. Olen laitesukeltamisen osalta aloittelija, joten ajattelin, että kenties minun on parempi vielä keskittää huomioni itse sukeltamiseen, kuvaamisen aika on sitten joskus myöhemmin.

Kameralla voi kuvata myös teräväpiirtovideoita, mutta toistaiseksi olen testaillut kameraa lähinnä valokuvauksen näkökulmasta.  
Suihkuselfiekin onnistuu ilman huolta :)
Nikon 1AW1 on todella monipuolinen kamera, ja omimmillaan juuri siinä mihin se on tarkoitettukin, vauhdin ja toiminnan kuvaamiseen perinteisemmille kohtuuhintaisille kameroille vaikeissa tai mahdottomissa olosuhteissa. Toki kameralla onnistuvat myös sisustus, maisema ja muotokuvat. Mervi onkin kuvannut suurimman osan viimeaikaisista blogikuvista AW1:llä, mutta valon vähetessä tartun itse kuitenkin mieluummin perusjärkkäriin, jossa herkkyyden ja valotusajan säätäminen manuaalisesti on näppärämpää.

Kuitenkin, jos minun pitäisi nyt valita yksi kamera perheemme elämään, se olisi hyvinkin todennäköisesti juuri Nikon 1AW1. Kuvaamisesta tulee uudella tavalla hauskaa ja rentoa, kun kameraa ei tarvitse suojella vedeltä ja roiskeilta, ja sen voi ottaa huoletta mukaan hurjempaankin menoon!

Petri

Blogiyhteistyö: Nikon