Tietoa mainostajalle ›

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Pepe is in da house

Lainaan ystävääni: "Vaimo ja lapset halusivat koiran. Minä en. Teimme kompromissin, ja hankimme koiran." Pidän koirista itsekin, mutta muutama lemmikitön vuosi oli ankkuroinut minut tukevasti mukavuusalueelle, jolle ei kuulunut yöllisten ripuleiden siivoaminen lattialta. 


No, turjake tuli siis taloon. Annoimme eläimelle nimeksi Pepe. Se on helppo lausua kaikissa tunnetiloissa, ja myös huutaa. Ja viittaa hieman otuksen rodun sukumaisemiin Espanjan suunnalle sekä jalkapalloon, joka on puheissa meillä päivittäin lasten harrastustoiminnan vuoksi.

Näissä kuvissa olen autotallissa. En paossa, vaan nikkaroimassa koiralle vuodetta.


Tällainen siitä tuli. Tuo kuva on otettu ennen loppuhiontaa, jolla peittelin hieman vinksalleen menneitä jiiri-liitoksia. Boschin monitoimityökalu on kyllä nimensä veroinen. Sillä oli kätevä sahata tuo "kulkumadallus" ja hioa pahimmat rosot pois.  Kone on mukavan kevyt ja näppärä tällaisten pienten pintojen työstämiseen.



Ukkeli ei antautunut kuonokuvaan vaan päätti esitellä kameralle karvaista hanuriaan. Instassa on muutamia Mervin ottama kuvia myös Pepen etupuolesta.

Valloittava kaverihan tuo on. Ollaan jo frendejä.

Petri

12 kommenttia:

  1. Onnea tästä, kohta huomaat kuinka paljon rakastat karvaturria, et vain myönnä sitä, sen näkee. Näin ainakin meillä mies toimii ;) Meidän espanjasta tullut koirulimme ei ihan tajua mun blogikuvauksia vaan mielummin näyttää mulle sen karvaisen hanurinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään en myönnä! Joo ei noi oikein näistä kuvaushommista välitä.

      Poista
  2. Meille tuli kissa vähän samalla kaavalla. Onneksi kaikki on hyvin, mieskin jo silittelee kissaa. Kissa on ollut talossa jo kohta toista vuotta. :D Ihana koira teillä. Onnea arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla ihan yleinen käytäntö tällainen kompromissijärjestely. Kiitos, onnea ja kärsivällisyyttä tarvitaan!

      Poista
  3. Hän on kyllä niin suloinen <3 Itse miettinyt samaa rotua jo pidemmän aikaa :-)
    Ja hienon pedin Pepe sai! :-)

    VastaaPoista
  4. Hehe, meilläkin tehtiin vastaavanlainen kompromissi. Ja kaikista eniten mies koiralle lässyttää. Olikohan tämä julkista tietoa ;) Meidänkin koiruus haluaisi aina saada kuviin parhaan puolensa...

    Mahtava peti! Mutta nukkuuko koirat koskaan siellä, missä niiden olettais nukkuvan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän koiralla on vastaavanlainen peti ja koira nukkuu meidän huoneessa omassa sängyssään.

      Poista
    2. Yllättävän hyvin on peti kelvannut. Oikein hämmästyin. Hassuja on nuo kompromissit :)

      Poista
  5. Ihanan näköinen hanuri! Kyllä tuossa sängyssä kelpaa noin nättiä karvapeppua nukuttaa! ;D Valloittavia nuo koirakaverit!

    VastaaPoista
  6. Suloinen Pepe! <3

    Vauvakiireistänne huolimatta heitin haasteella:

    http://villailona.blogspot.fi/2014/11/viisi-varia-vaalea-puu.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!