Kontrastia kattaukseen





Terveiset Tukholmasta! Piipahdimme perheen kanssa viikonloppuna risteilyn merkeissä naapurimaassa. Matkaan kuului paljon mukavaa yhdessäoloa, ruokaa, juomaa ja viihdettä. Alunperin ajattelin, että tällä reissulla ei shoppailla, mutta jouduin syömään sanani astuessani sisään Lagerhausiin. Myymälässä oli tarjolla hyvään hintaan, juuri nyt niin trendikkäitä, Hobstar laseja. Uusia puristekristallilaseja oli luonnollisesti heti päästävä testaamaan sunnuntai lounaan yhteydessä, niinpä katoin ne kavereiksi Marimekon lautasille.

Sunnuntaisin on mukava syödä hieman paremmin, mutta tällä kertaa raaka-aineiden niukkuus rajoitti ruokahifistelyä. Jääkaapista löytyi reissun jäljiltä vain HK:n Sininen Lenkki, josta mies valmisti lounaaksi uunimakkaraa. Jälkiruoaksi tarjoiltiin lasten syyslomalla mummolassa leipomia pipareita. Ruoan kanssa ei tällä kertaa päästy hienostelemaan, mutta uudet lasit toivat ruokahetkeen kivasti kontrastia. Mitäs muuten tykkäätte makkara-kristallilasi yhdistelmästä?

Sunnuntai terkuin, Mervi

Kommentit

  1. Vitsi miten makeita pipareita. Mistä tommoisia lintumuotteja saa?
    Muuten Uunimakkara perunamuussilla kuuluu oikeaoppisesti kattaa kristallilaseilla.
    Skol! Malja suomalaiselle perusruoalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Anopilla on ollut nämä muotit niin kauan kuin muistan, mutta yhtään en tiedä mistä hän on ne hankkinut. Pitänee selvittää :)

      Poista
  2. No siis tuo uunimakkara muusilla kristallilasien kerahan on vähintäänkin oikeaoppinen versio, niin meilläkin toimii tämä juttu! Ja eikö se uunimakkara ole miesten vihannes, näin meillä ainakin lapsille on perusteltu, hehe. Nämä Marimekot ovat todella jo blogihittejä, näin meilläkin Citterioiden kera on pöytä katettu, välillä harmaan kartiolasien kera ja hieman paremmin, kristallilasien kera eli TYKKÄÄN!

    Reipasta alkuviikkoa, täällä Lapissa sataa kaatamalla vettä ja on pimeää, mutta Joulua odotellessa ja sitä hemmetin lunta,

    terkuin Sari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sul on mun maku ;D Vastaaminen on kestänyt niin kauan, että Lapissa taitaa olla jo maa valkoisena? Mukavaa alkavaa viikkoa sinne pohjoiseen!

      Poista
  3. Mun matkaan lähti samoja Hobstareja Tukholman Lagerhausista, ne on kyllä kauniita! Mun kipot ovat toimineet tuikkukippoina, ei ennen tätä sun postausta tullut mieleenkään, että niitä voisi laseina käyttää. Vaikka siihen kai ne on suunniteltukin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniilta näytti Hostarit tuikkukuppeina. Piti sitten ihan itsekin kokeilla samaa :)

      Poista
  4. Onpas kaunista, todella upea kattaus!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, jotain oli yritettävä, kun raaka-aineilla ei tällä kertaa päästy loistamaan ;D

      Poista
  6. Voi että miten kaunis kattaus! <3

    VastaaPoista
  7. Ei paha kristallilasien kanssa, mutta Marimekko ja makkara ne vasta yhteen sopiikin! :)

    VastaaPoista
  8. Lagerhausissa sortuu aina shoppailemaan. Ois niin ihanaa saada kyseinen ketju Suomeenkin.

    VastaaPoista
  9. Lagerhaus Suomeen, ehdottomasti! Patistakaahan tekin yhtiötä Suomen-valloitukseen. Minä olen sen jo tehnyt.
    Kattaus on todella upea. Kontrastit vangitsevat katseen. Kunpa itsekin ehtisi joskus taas kattamaan kauniisti. Syksyn kiireessä tulee syötyä vaan jossain pöydänkulmalla silloin, kun ehtii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Vilja! Lagerhausille olisi todella tilausta Suomessa!

      Poista
  10. <3 Marimekon kattaus!
    ps. Joo, 'Lagerhaus Suomeen' -kannatusliike tulille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kyllä ne kohta paineen alla murtuu, meitähän on jo kolme kovaa Lagerhaus kannattajaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit