Pergola

Sisustustyynytarinoiden väliin ulkotyöjuttuja. Talomme rakentamisessa keskeisessä roolissa olleen Presionin työmiehet ovat touhunneet alkuviikon terassillamme. Edellisessä miestila -kirjoituksessani kiroamani pergolapuut on nyt asennettu paikoilleen tuttujen ammattilaisten toimesta, ja samalla keikalla terassille tuli myös oikeat portaat. Pergola muutti koko talon ilmettä todella paljon, ja terassistakin tuli jotenkin viihtyisämpi.



Terde ennen pergolaa vappuna

Terassi vaatii muutenkin huomiota. Talven jälkeen oli pesurille töitä. Viime kesän maalaukset näyttävät kestäneen niin kuin pitääkin, paitsi kaiteen käsijohde, joka kuplii ja hilseilee. Ja se harmittaa, näin nätisti sanottuna. Mahdollisesti leveä, puinen käsijohde on ollut sitten kuitenkin hieman kostea jo pohjamaalauksen aikoihin. Juuri nyt en edes jaksa miettiä minkälainen homma tuon fiksaaminen on. Jos joku Tikkurilan tai Teknoksen edustaja lukee tämän, saa auttaa, ihan mielellään.


Rouvan kumpparit mätsäävät kivasti Kärcheriin.

Portaat ja pergola ilta-auringossa.





Pergola on hieno ja se ilahduttaa kyllä. Terassilautojen osalta olisikin sitten jo kiire siirtyä huoltohommiin. Lautojen kovasti kaipaama öljy on odottanut varastossa viime kesästä saakka aikaa ja inspiraatiota. Tuntuu, että kumpaakaan ei olisi tarjolla nytkään, mutta kai se on vain ryhdistäydyttävä, ehkä viikonloppuna.

Pyöriessäni terassilla ja takapihalla meinasin vajota katatoniseen masennukseen ymmärtäessäni miten paljon tekemistä vielä on, maalaamisen ja pihatöiden merkeissä. En muista tarkalleen paljonko käytin aikaa maalamiseen viime kesänä, mutta tiedän olevani liioittelematta arvioidessani työpäivät jonnekin 20-30 välille. Onhan tuo toki voiton puolella, mutta silti. Vaan eihän se auta, vähän kerrallaan eteenpäin, ja priorisoidaan nyt näitä ulkohommia.

Tästä syystä ilmoitankin nyt ihan julkisesti, että olen todellakin mennyt sisustelulakkoon. Tämä tarkoittaa sitä, että en kasaa huonekaluja, en kiinnitä tauluja, en maalaa somistusseiniä enkä tee mitään muitakaan sisätöitä ennen lokakuuta. Poikkeuksen teen vain siinä tapauksessa jos sisusteluprojektiin liittyy jollain tavalla (uuden)kodinelektroniikan virittely.

Touhukkaita keväpäiviä erityisesti kaikille omakotirakentajille! Tsempataan nyt, rentoudutaan ja levätään sitten taas talvella.

Petri

Kommentit

  1. Pergola on aivan upea! Rakastan pergoloita yli kaiken. Sellaiset, joissa kasvaa jokin simppeli köynnös, vievät jalat alta. Pikkuhiljaa teette loput hommat. Minulla on sama stressi perintökalusteiden kunnostuksen kanssa, mutta ei auta muu kuin tehdä ja koettaa olla ottamatta liikaa paineita. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Upealta näyttää. Meillä on myös niin paljon hommia vielä, että ei uskalla edes ajatella, talon maalausta, autokatos, pihat...Ja meilläkin isäntä on sisustelulakossa, ei suostu tekemään mitään ennen kuin muut hommat on valmiit :)

    VastaaPoista
  3. Tulipa hyvän näköinen terassista, kun lisäsitte nuo pergolapuut. Antaa tavis terassille heti enemmän ryhtiä. Tykkään.

    VastaaPoista
  4. Hieno on!

    Ps. Mitä Mervi on mieltä, onko lakko laiton? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiton on, ehdottomasti! Toivottavasti muut miehet eivät lähde tukilakkoon!!!

      Poista
  5. Se sopii tuohon täydellisesti. Hyvä tunnelma.

    ps. epäilen myös laitonta lakko ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laiton mikä laiton! Saa nähdä millainen tukilakko aalto tästä lähtee vyörymään...

      Poista
  6. Hienolta näyttää - ja ihan samaa mieltä - nyt saa sisäjutut jäädä unholaan... kyllä työt/ajatukset ovat nyt ulkoistettu pihalle -sanan varsinaisessa merkityksessä! Ja tuota katsoin, että vitsit kun teillä siellä jo vihertää luonto ... ! Täällä Pohjois-pohjanmaalla on aika karua vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain. Täällä alkaa olla jo melkein täysi kesä, kyllä se kohta sielläkin.

      Poista
  7. Hieno pergola. Meillekin on arkkitehti piirtänyt pergolan terassille; toteutus voisi kuitenkin olla teräksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, laita sitten kuvia jakoon kun valmistuu :)

      Poista
  8. Vinkki! Pilvisellä säällä levität maalinpoistoainetta (geelimäistä) ja annat 10-30 min vaikuttaa. Tämän jälkeen peset painepesurilla :)
    Helppo homma!
    Tiina ( ulkovuorimaalarin puoliso)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina vinkistä. Totta, noilla mömmöillä onnistunee. Sitten vain pitäisi jaksaa tarttua toimeen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit