Tietoa mainostajalle ›

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mitä, sininen matto?








Pääsiäistervehdys modernista puutalosta. Meidän pääsiäisen viettoon on kuulunut upean kelin lisäksi Tukholman risteilyä, shoppailua ja tänään on vielä tiedossa ystäviä ja hyvää ruokaa.

Pääsiäisen aikana olohuoneemme on kokenut muutoksen. Löysin Åhlénsilta 140 x 200 kokoisen villamaton johon ihastuin päätä pahkaa. Koska matto oli kooltaan varsin pieni, hankin mattoja kaksin kappalein ja sijoitin ne olohuoneeseen vierekkäin. Maton pääväri on tummansininen. Tiedän, kuulostaa todella epäilyttävältä ja hurjalta, mutta mielestäni lopputulos on varsin ok ja meille sopiva. Åhlénsilla oli kivat valikoimat edullisia tekstiilejä, mutta valitettavasti tällä kertaa en saanut enempää raahattua mukanani, sillä päätin sijoittaa loppubudjetin uuteen julisteeseen ja kehyksiin. Fotografiskasta olisi voinut tehdä useammankin hankinnan, mutta mies alkoi muistuttaa tässä vaiheessa reissua kaikkine kantamuksineen muulia, joten päätin sovinnolla jättää muut hankinnat seuraavaan kertaan.

Aurinkoista pääsiäisen jatkoa, Mervi

ps. lisää reissukuvia löytyy täältä.

17 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttävät! Me olemme kanssa lähdössä käymään risteilylle, mutta shoppailemaan ei taida päästä tälläkään kertaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuleepa edullisemmaksi, eikä tarvitse stressata kassien kantamisesta ;)))

      Poista
  2. Toimii! Ihana kuviointi niissä :)
    Ne on hyvännäköiset tuossa / hyvin sopii kaksi vierekkäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Laura! Itse ihastuin myös tuohon kuviointiin ja olin ilahtunut, kun matot ovat 90% villaa.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Yllättävän nopeasti silmä on tottunut astetta raffimpiin mattoihin.

      Poista
  4. Hyvältä näyttää. Minulla on väri-innostus menossa ja kaikki värit miellyttävät silmää nyt kovin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtuukohan väri-innostus kesän läheisyydestä, sillä täällä on havaittavissa vastaavaa tautia ;)

      Poista
  5. Noi näyttää tosi hyville. Me etsitään kolmemetristä mattoa mutta aikas harvassa ne on. Olen myös miettinyt kahta vierekkäistä mattoa, ja koska ne näyttävät noin hyvältä niin vois kyllä harkita. Noissa taitaa olla pikkasen er kuviot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3. Isoja ja kohtuuhintaisia mattoja on todella vaikea löytää. Nämä olivat niin edulliset, että uskalsin ostaa saman tien kaksi kappaletta ja toteuttaa idean vierekkäin sijoittamisesta. Kuviot ovat matoissa samat, mutta saattavat hieman vääristyä kuvissa johtuen kuvakulmasta.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Se on osoittautunut myös käytössä hyväksi valinnaksi :)

      Poista
  7. Hyvä löytö! Mitä tapahtui vanhalle matolle, et sattumoisin haluaisi päästä siitä eroon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Vanha matto siirtyi vaihtelun vuoksi makkariin, johon sen alunperin hankinkin. Vielä ei siis ole tarvetta päästä matosta eroon :)

      Poista
  8. Matot näyttää todella hyvältä! Hei mitä puuta nuo teidän string hyllyt ovat, ihastelen niitäkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos! Olohuoneen String hylly on saarnia.

      Poista
  9. Aivan mahtava matto! Olen ollut "mattokuumeessa" jo hetken ja sitä kautta löysin blogisikin. Onko kenelläkään kokemuksia huopapallomatoista? Näyttää todella tyylikkäälle ja mieli tekisi tilata, mutta kestääkö nuo käyttöä?

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!