Tietoa mainostajalle ›

lauantai 2. marraskuuta 2013

Maustettua skandinaavisuutta


Saimme Muoti mielessä -blogin tyylikkäältä Anne Malialta haasteen, jossa tulee kuvailla kotiaan kolmella sanalla. Haaste on lähtöisin Valentine´s afternoonilta.

Tämä tuntuu helpolta eli mennäänpä itse asiaan:

1) Maustettua skandinaavisuutta (hetkinen tässähän on jo kaksi sanaa ja olen kohdassa yksi)
kotimme skandinaavista tyyliä maustetaan vanhoilla perintöhuonekaluilla ja esinekaunottarilla. Kotia hallitseva vaalea sävymaailma ulottuu aina saunaan asti. Yleisilme pyritään säilyttämään selkeänä ja valoisana. Mielestämme vähemmän on enemmän.

2) Rento ote (nyt sanoja on jo neljä! No, säännöt on tehty rikottaviksi)
modernissa puutalossa asuu lapsiperhe ja ratkaisujen tulee palvella sen tarpeita. Kotimme ei ole näyttelykoti vaan täällä eletään täyttä elämää, eikä turhalle jäykkyydelle ole sijaa. Peppi Pitkätossu laulun sanoin voinkin todeta, että välillä kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun.

3) Vain muutos on pysyvää (Amen)
sisustaminen on iloinen leikki ja koti kuin tyhjä kangas. Koti muuttaa muotoaan tarpeiden, uusien ideoiden ja vuodenaikojen mukaan. Miehen mielestä vähempikin muutos riittäisi.

Lopuksi saan haastaa mukaan kolme blogia, joiden tulee kertoa omasta kodistaan kolmella sanalla.
Laitan haasteen eteenpäin seuraaville blogeille: muotoseikka, ainutlaatuinen, lumon valkama.
Olkaapa hyvät.

Aurinkoista syyslauantaita!

Mervi

15 kommenttia:

  1. Mukava lukea näitä haasteita.
    Olet tehnyt kauniin kuvakollaasin! Tykkään.

    VastaaPoista
  2. Teillä on todella kaunista! Ja osuvia sanoja valitsit. Kiitos haasteesta! :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja osuvia sanoja teidän kodistanne :)

    t.Sanna

    VastaaPoista
  4. Kiitos kun vastasitte haasteeseen :) Teillä on niin kaunis koti, rennosti tyylikäs. Ja olitte osuvasti valinneet kolme luonnehdintaa.

    VastaaPoista
  5. Teillä on kyllä kaunista. Tiedätkö, että sinä olet "syyllinen" :)) siihen, että tänä päivänä olen blogien suurkuluttaja;)) Sinun blogisi löysin ihan ekana viime keväänä ja siinä sitä sitten oltiin. Koukussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne kaikista syytöksistä ;)). Aivan huippua, että pidät omaa blogia!!! Kenties syyllistyt tulevaisuudessa vastaavaan rikokseen kuin minä...

      Poista
  6. Olen aiemminkin todennut, että kodistanne välittyy lämpöinen tunnelma.
    Kaunista on ja omalla tavallaan persoonallinen kivoine yksityiskohtineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lennu kiitos! Teidänkin kodista välittyy lämmin tunnelma. Seuraan mielenkiinnolla vaatehuone remppaa :)

      Poista
    2. Voi kiitos, sitä itse katoo kotiaan välillä eri silmin:)
      Remppa on aloitusta vaille valmis!

      Poista

Kiitos kommentista!