Poltettu oranssi



Olen syksyn myötä ihastunut poltettuun oranssiin. Halusin kokeilla sävyä meille kotiin ja kuin tilauksesta löytyi Hulluilta Päiviltä täyttä villaa oleva huopa 25 eurolla. Huopa on ihanan lämmin ja muistuttaa sävyiltään syksyistä luontoa. Uusin hankinta tuntuu miellyttävän myös miestä. Hän istuu parhaillaan huovan päällä ja pelaa pleikkaa. Miten se vanha sanonta taas menikään: Mies on terve kun se leikkii?

Isot kiitokset teille, jotka annoitte mielipiteenne edellisen postauksen Sisustuspulmaan. Ideat olivat huikeita ja toteuttamiskelpoisia, yhtä lukuunottamatta. Sen ainoan, suoran tyrmäyksen kokeneen ehdotuksen oli rohkeasti omalla nimimerkillään jättänyt Petri:

"Onpas paljon hyviä ideoita! Minä taas olen sitä mieltä, että seinä on erittäin hyvä juuri tuollaisenaan, eikä sille kannata tehdä mitään. Oikein levollinen ja toimiva kokonaisuus. Tason päällä olevat audiolaitteistot ovat tosin auttamatta vanhentuneet, ne pitäisi uusia mitä pikimmiten budjetista tinkimättä! Jos seinälle haluaa väriä, siihen voisi kiinnittää vaikka jonkun moottoripyörä -aiheisen julisteen?"

Kommenttien avulla sain jäsenneltyä toiveeni puoliseinän suhteen. Kaipaan seinälle ilmavuutta ja keveyttä. String hyllyjärjestelmä täyttää nämä kriteerit ja tuntuu muutenkin toimivalta ratkaisulta. Uuden hyllyjärjestelmän kanssa valkoinen seinäkään ei enää tuntuisi niin pliisulta. Puoliseinän eteen, väriä ja lämpöä tuomaan, haluaisin pitkän villamaton.

Koska torstai on toivoa täynnä, alan välittömästi rustaamaan kirjettä joulupukille.

Mervi :)


Kommentit

  1. Oranssi on minunkin mieleen hiipinyt salakavalasti viime kesän aikana. Taidan nyt kuitnkin pysytellä luumussa jos oranssikausi ei kovin pitkään kestä.

    VastaaPoista
  2. Olen varmaan ainoa, joka ei ole innostunut mistään syksyisestä sävystä lainkaan:)
    Kaikki ajatukset ovat olleet saunassa viiemeset viikot! No nyt se on sitten valmis...pientä viilausta vaille tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mistä takavasemmalta tuo oranssi-innostus minuun iski. Teille on tulossa upea sauna :)

      Poista
  3. Voi sitä anonyymi-Petriä :-)

    VastaaPoista
  4. Oletko Mervi varma, että jaksat odottaa jouluun asti...
    T. Sisustusintoasi komppaava samis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikahdun nauruun! Jos budjetti sallisi, niin hyllyjärjestelmä olisi jo tilauksessa :) Pitääpä muistaa pelata lottoa viikonloppuna.

      Poista
  5. mä yritän edelleen totutella oranssiin, ei kuulu lainkaan lempiväreihin mutta jonkun mielehäiriön saaneena ostin n. puoli vuotta sitten oranssin verhon makuuhuoneeseen. en ehkä siitä eityisemmin tykkää mutta pakotan itseni sitä jokapäivä katsomaan, hmmm.pimeetä, ehkä pitäs tehdä asialle jotain mutta mies ei oikein diggaa näistä tempauksista joita tulee tasasin väliajoin. haavelin tai haaveilen edelleen myös eteisen maalamisesta
    (http://retromoderni.blogspot.fi/2013/08/musta-seinanpuolikas.html) niin ainoa vastaus jonka sain mieheltäni kun kerroin ajatuksesta oli et "herääs ny" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se jännä miten miehet ei pysty etukäteen näkemään upeaa lopputulosta. Eihän tuossa nyt varmaan muu auta kuin laittaa pensselit heilumaan ;D

      Poista
  6. Ihana anonyymi Petri :) Mullakin on jo joulupukille pitkä lista kirjoitettuna. Tosin lapsille toitotan päivittäin että joulupukki ei voi tuoda kaikkea mitä toivoo. Mutta mä uskon, että olen ollut niin kiltti että pukki tuo mulle kaikki ne mitä toivon :)
    IHANAA VIIKONLOPPUA
    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti olet ollut kiltti ja pukki haluaa toteuttaa toiveesi pienintä yksityiskohtaa myöten :)))) Ihanaa viikonloppua Sanna!

      Poista
  7. Hei Mervi, onko moderni puutalo instagramissa? olisi kiva nähdä säätämis-kuvia sielläkin ;) ja oranssi kummasti tuli meillekkin, tuo peitto olis ihana. T:Ansku

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku ideasta, laitoin sen heti toteutukseen :) Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
    2. Älä nyt blogihyllyä.....

      Yksi ainoa juttu häiritsee aina niin stylessä ja hauskassa blogissa. Etusivulla tuo 'piirrustukset'.
      (sorry)

      Poista
    3. Mutku se on niin nätti... Kiitos palautteesta!

      Poista
  8. ihan on itsellänikin käynyt tuon oranssin kans samoin.. ei ole oikein koskaan ollut minun juttuni ja tänä syksynä on sitten hiipinyt kotiimme..nyt harkitsen marimekon verhoa missä sitä olisi myös vähän -saapa nähdä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä jään seurailemaan verhoasian etenemistä. Mukavaa syksyä!

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit