Tietoa mainostajalle ›

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Mr. Mallorca

Olen mielestäni kohtalaisen särmä ja huolellinen kaveri, mutta siitä huolimatta välillä napsahtaa. Eilen meinasin jättää perheeni pois lomareissun paluulennolta.

Syyslomaviikko Espanjan lämmössä muodosti mukavan breikin syyssateiden keskelle. Lämpötila pysytteli koko viikon reilusti kahdenkympin paremmalla puolella, ja pilviset sekä aurinkoiset päivät vuorottelivat rytmittäen ranta- ja retkipäiviä. En tiedä kärsiikö Mallorca vielä menneiden vuosien hieman kyseenalaisesta maineestaan, mutta jos kärsii, nyt on viimeistään aika unohtaa menneet. Saari on todella viihtyisä sekä kaunis ja tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa.



Lasten viihtymisen edellytyksenä on, että jokaiseen päivään sisältyy mahdollisuuksien salliessa vesipainotteisia harrasteita, altaassa tai meressä. Molemmat vekarat ovat lämmenneet vuosien saatossa snorklaukselle, joten maski ja snorkkeli kulkivat mukana jokaisena retkipäivänä, ja pääsimmekin lilluttelemaan itseämme lämpimään välimereen useamman kerran. Nuorimmainen on vielä hieman varovainen aallokkoisessa avovedessä, mutta varttuneempi tulee jo isän mukana kuin vanha tekijä.  Tämän reissun mieleenpainuvimmat rannat löytyivät Cala Estellecsista ja Sa Calobrasta. Ensimmäinen oli päällisin puolin tarkastelulta karu vanha kalastajasatama, mutta pinnan alta maisemillaan palkitseva kohde. Toinen ranta tarjosi enemmän nähtävää pinnan yläpuolella. Huikea, jyrkkien kallioseinämien suojaama lahti on ikimuistoisen kaunis, ja bonuksena luonnon muovaamien näkymien lisäksi rannalla kuvattiin samaan aikaan jonkun vaatemerkin bikinikuvia. Oli hauska seura ammattikuvaajaa töissään, malleja en tietenkään vilkaisutkaan.



Snorklauksen lisäksi isä ja lapset viihtyivät kiinteästi hotellin biljardipöydän ympärillä. En tiedä miksi, mutta lapset ovat todella kiinnostuneita klassisesta kasipallosta, ja oppivat vielä perhana niin nopeasti, että isä joutuu huitomaan palloja ihan tosissaan pärjätäkseen vastustajille, jotka yltävät juuri ja juuri lyömään varvistaen.

Mervi keskittyi meistä enemmän ostospuoleen, mutta sain siitä osani minäkin. Viimeisenä päivän kulutimme lentoa, johon palataan vielä, odotellessa Palman ulkopuolella, Incan suuntaan vievän tien varrella sijaitsevassa ostoshelvetissä nimeltään Festival Park. Ostarireissut eivät ole koskaan olleet suosikkejani, ja tämä vierailu osoittautui vielä tavallistakin koettelevammaksi johtuen Desiqualin myymälän -60% alepäivästä. Ihan hyviä löytöjä tehtiin, mutta myös muut olivat löytäneet paikalle, ja jouduin jonottamaan aasina reilun tunnin kassoille valtavan vaatekasan kanssa samaan aikaan kun lapset ilakoivat ostarin pienessä huvipuistossa ja vaimo nautti lämpimästä iltapäivästä heidän seuranaan. 

Nuorekaat vaatekaupat, jotka ovat tupaten täynnä väkeä ja taustalla soivat liian kovalla puhkikulutetut listahitit, eivät ole oikea paikka keski-ikäiselle miehelle, mutta tarttui sieltä mukaan jotain järkevää täytettä myös minun vaatekaappiini. Mutta älkää pelätkö, en aio tehdä tyylipostauksia. Tämä nuorisovaatekaupan jonotusmaraton oli viimeisen päivän ensimmäinen vastoinkäyminen, mutta kuitenkin vasta vaatimaton etiäinen tulevasta.

Palmasta löytyi hieno makkarakauppa

Ostarilla oli myös Carting-rata, jolla lupasin tarjota pojalle pienet loppuhuristelut kiitoksena hyvin kestetystä ostosreissusta. Pieni mies oli odottanut tunnollisesti koko päivän rata-autoilua, mutta kun olimme vihdoin ja viimein suuntaamassa lähtöviivalle, huomasimme ikäväksi yllätykseksi, että Espanjalainen varikkohenkilökunta oli vetäytynyt juuri viettämään kahden tunnin siestaa. Ei ajeltu.

No, ostarilta poistuttiin sitten hieman apeana hyvin viikon palvelleella vuokra-autolla kentälle hyvissä ajoin,  ettei tulisi kiire, mukana useita epämukavasti mukana kulkevia ostoskasseja, jotka eivät tietenkään enää mahtuneet matkalaukkuihin.

Palautimme auton onnistuneesti, ja ryynäsimme hiki valuen pussukoiden ja laukkujen kanssa terminaaliin. Siellä huomasimme, että tyttären käsilaukku, jossa oli molempien lasten puhelimet, oli jäänyt autoon, hyvin suunniteltuun piiloon etuistuimen alle. Tässä kohtaa ei ollut vielä kiire, mutta sain ensimmäiset hiet pintaan palatessani takaisin vuokraamoon kyselemään unohdetun omaisuuden perään. Auto oli ehditty jo viedä putsattavaksi, mutta vartin odottelun jälkeen laukku löytyi, ja pääsin palaamaan terminaaliin tyylikkäänä söpöä, pientä ja punaista laukkua olallani kantaen.

Chekkaus ja turvataskastus menivät ihan kohtalaisen hyvin. Huomasimme, että lentomme on myöhässä, ja lopetimme viikon kestäneen tapastelun Burger Kingissä. Hampurilaisten jälkeen vilkaisin, että lennollemme oli annettu vihdoin portti, ja siirryimmekin sinne ryhdikkäästi, hyvissä ajoin. Tässä vaiheessa tapahtui kohtalokas ja amatöörimäinen virhe, eli failaus. En tullut huomanneeksi, että Helsinkiin lähtee kaksi lentoa samaan aikaan, ja tavalliset tsekkaukset lennon numerosta jäivät tekemättä.

Odottelimme tyytyväisenä väärällä portilla boardingiin saakka, ja huomasimme tämän pienen, marginaalisen erheemme vasta siinä vaiheessa kun virkailija totesi, että sorry, ei näillä lipuilla tähän koneeseen tulla. Epäuskon tunne oli vahva, ja vasta kun ystävällinen virkailija vahvisti sanomansa toiseen kertaan, iski melkoinen kiire. Singahdimme salaman nopeasti tauluille tarkastelemaan tilannetta ja huomasimme, että kyllä, oikea lentomme lähtee portilta 92, ei siis portilta 82 jolla olimme, ja verkkokalvoille piirtyivät myös lentomme perässä punaisena välkkyvät kaksi sanaa; ”final call”.

Sitten juostiin kuten Turhapuron Uuno naama punaisena, Desiqualin kassit ja pojan sitkeästi mukanaan kuljettama jalkapallo kainalossa. Portilla hieman närkästynyt, mutta samalla huvittunut virkailija pyysi liput ja passit, mutta ei hän edes niitä passeja avannut, työnsi takaisin käteen ja kehotti liikahtamaan ripeästi koneen suuntaan. Tunne, kun ryynäät hikeä valuen, naama punaisena, ne helvetin kassit ja pallo kainalossa vihon viimeisenä täpötäyteen koneeseen jonka ovea ollaan jo sulkemassa, on syvästi nolo. Söi miestä, mutta vielä enemmän olisi syönyt se, jos olisimme jääneet väsyneinä ja kuumasta päivästä ryytyneinä kohteeseen ilman matkatavaroita. Jännä, miten näilläkin vuosilla voi mennä noin yksinkertaiseen vipuun, näköjään on mahdollista, ainakin minulle. Poika totesi hengityksen tasaannuttua koneessa, että lienee parempi, että jatkossa hän ottaa enemmän vastuuta näistä perheen aikatauluista.

- Petri

ps. Mervi lisäili joitakin reissukuvia Instagramin puolelle.


4 kommenttia:

  1. Kiitos hauskasta matkakuvauksesta ja hyvä, että ehditte oikealle lennollenne! Mainitsin miehelleni teidän ostosreissustanne ja täälläkin muistetaan kyseinen ostosparatiisi erittäin hyvin! :-)

    Mallorcalle voisin matkustaa uudelleenkin, niin hieno saari se on!

    Mukavaa paluuta arkeen!

    VastaaPoista
  2. Voi:) Teillä ei mennyt ihan putkeen toi vika päivä:) Me ollaan just Nizzassa ja lähtö kotiin ti. Pitää lähteä vissiin ajoissa kentälle ja olla tarkkana, ettei tule samanlaista soppaa:) Voin kuvitella, että jossain kohtaa oli vähän pipo kireellä:) Mies ja pojat ovat olleet Mallorcalla ja kehuivat kovin.

    VastaaPoista
  3. Oijoi. Mutta myös vähän *tirsk*.

    VastaaPoista
  4. Kiitos matkakuvien jaosta. Olenkin miettinyt, onko Mallorca muuttunut sitten 15.v. sitten.
    Kauniin näköistä.
    t.Sanna

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!