Tabula rasa

Tyttäremme täytti hiljattain kahdeksan vuotta. Lapsen syntymäpäivä on iloinen tapahtuma, mutta kaverisynttäreiden ideointi on joka vuosi yhtä tuskainen luova prosessi. Haasteesta selviää toki helposti rahalla, mutta olemme periaatteesta pidättäytynyeet maksamasta kymppejä enempää pienokaisten karkeloista. Joustimme ensimmäisen kerran periaatteestamme pojan yhdeksänvuotiskemuissa, ja saman lupasimme myös tytölle, mutta nämä kasikekkerit piti siis vielä ideoida kotiin.

Viime vuonna ohjelmassa oli aarteen etsintää lähimaastossa. Konsepti oli toimiva, mutta prinsessa toivoi kuitenkin uusia ideoita. Koska hän on kausiluonteisen taiteellinen persoona, keksin luovuuden tuskissani kuvataideprojektin, johon koko juhlaseurue voisi osallistua.



Maalaustelineen kehittely vaati pienoista virittämistä, ja lopulta se syntyi Ikean vaaterekistä, ylimääräisestä vanerista ja ilmastointi- eli jeesusteipistä. Vanerista sen verran, että se piti hankkia kerran hirveällä hössötyksellä rouvan käskystä liitutaulun pohjaksi, mutta vaimo ehti kyllästyä ideaan jo ennen kuin koko liitutaulua ehditiin tehdä. Mutta hyvä, että oli hankittu, sitä tarvitiin nyt. Paperit ja peitevärit kävin hakemassa Uudenmaankadulla sijaitsevasta Temperasta. Kuvissa näkyvät kunnon maalipurkit ja paperit kustansivat yhteensä noin 30-40 euroa.





Taiteilijat jakaantuivat kahteen ryhmään, ja molemmat saivat työstettäväkseen reilun kokoiset paperit. Kahdekasanvuotiaiden lasten ryhmädynamiikka ei välttämättä ole aina ihan kitkatonta, mutta maalaus sujui mukavasti. Oma sykkeeni oli korkealla koko projektin ajan, mutta onnistuin piilottamaan hermostuneisuuteni mielestäni vähintään kelvollisesti. Molemmille puolin maalaustelinetta syntyi hienot syysmaisemat. Toiseen kuvaan maalattiin taivaalla lentävä Kismet -patukka, mutta miksipä ei niin voisi tehdä jos siltä tuntuu. Kun paperit alkoivat täyttymään, joku lapsista meni kaivelemaan autotallin roskiksesta sinne nakattuja laudan kappaleita. Kohta kaikki dyykkasivat sieltä ihan Halosena uutta alustaa luovuuden näyttämöksi, ja lopulta tämä puupalikoiden maalaaminen olikin vielä hauskempaa kuin varsinaisen taideteoksen tekeminen.



Taiteilun jälkeen vedettiin sitten jäätelöä ja muita herkkuja kaksin käsin ja kaikki olivat tyytyväisiä. Hyvät kemut olivat, vaikka kaksituntinen vetikin iskän aika väsyneeksi. Ensi vuodeksi tytär haluaa saman ohjelman kuin veljen synttäreillä oli edellisellä kerralla. Katsotaan muuttuuko mieli, ja jos ei, mitä tästä sitten tulee kun asialla ovat tyttäret.

Mukavaa ja sopivan juhlavaa viikkoa kaikille!

- Petri 

Kommentit

  1. Mukava idea toi maalaaminen - hienoa taidetta saivat aikaiseksi.

    Mukavaa viikkoa koko perheelle

    t.Sanna

    VastaaPoista
  2. Lasten synttärit ovat kyllä aina melkoisen luovuuden lähde. Meillä päästään helpolla, kun on pieni lapsi vielä, mutta isompien kanssa on jo haastetta. Pääkaupunkiseudulla on myös minusta osa hinnoista ihan karannut käsistä, kun juhlat maksavat hyvin monia satoja euroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tolkuttomia summia voi joutua maksamaan kyllä parin tunnin hurmiosta. Mutta kyllä sitä aina jotain keksii kun pakko on!

      Poista
  3. Mites vieraiden hienot mekot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalaisen pienillä vahingoilla selvitiin ja värit ovat ainakin teoriassa vesiliukoisia.

      Poista
  4. Tosi kiva idea! Ja varmasti lapsilla on ollut mukavaa!!! Hienoja taideteoksia:)!

    VastaaPoista
  5. Ihan mahtava idea!!
    Ja huikeita taideteoksia, erityisesti nuo sienet on jotenkin tosi sympaattiset.

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Heillä sitä spontaania luovuutta ennen kaikkea virtaa vielä riittää :)

      Poista
  7. "dyykkasivat sieltä ihan Halosena" :D :D :D
    Hieno idea juhlille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tare on jäätävän kova mimmi, ei alistu ulkopuolelta tuleviin käyttäytymismalleihin.

      Poista
  8. Tosi kiva idea!

    Olen myös aikonut pitää vielä jonkun aikaa lasten synttärit kotijuhlina, vaikka jo koulu- ja päiväkotikavereilla on ollut niitä HopLop-, teatteri-, keilaus-, sirkus- ja poniajelusynttäreitä. Meillä on ollut hodaribaaria (jossa piirrettiin rahat itse), merirosvobileitä, angry birds-teemaa, sirkus-juhlaa ja parin kuukauden päästä ekaluokkalaiselle tulossa haamu-bileet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hodaribaari kuulostaa erityisen hyvältä, kelpaisi minullekin :)

      Poista
  9. Aika kiva idea! :) Meidän tytär oli vähän aikaa sitten kaverisynttäreillä, joissa lapset tekivät pienille puualustoille mosaiikkitöitä. Oli kiva muisto kotiin tuotavaksi. :)

    Tarja- http://kotitetris.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Yhteiskuntamme tulevaisuuden menestyksen kannaltakin lienee hyvä tarjota lapsille mahdollisuuksia luovuutensa harjoittamiseen.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit