Korkeammalle!

Maalaaminen ei ota loppuakseen millään tänä kesänä, ja yksi seinä näyttää jäävän seuraavaankin. Tähän saakka olen kikkaillut Baukkarin telineillä, mutta toissaviikonlopuksi otin talon hankalimpaan päätyyn avuksi henkilönostimen. 15 metriin ulottuvasta Dexteristä oli apua huomattavan paljon, ja maalausprojektista tuli taas hetkeksi astetta mielekkäämpi, kun kuvioihin tuli uusi huomattavan tekninen ja toki myöskin miehekäs kone isolla K:lla.

Vaimo ei ollut kovin kiinnostunut nosturista, mutta lapsia laite ja sen korista avautuvat uudet näkökulmat innostivat siinä missä isäänsäkin.



Mutta töitäkin siis tehtiin, eikä vain huviteltu. Alemmassa kuvassa yksi valmis seinä lisää, mistä olen iloinen.



Sitten kun taas joskus, toivottavasti en ihan heti, maalaan taloa uudestaan, panostan varmasti kalustoon enemmänkin, ja vuokraan nostimen pidemmäksi aikaa, se kuitenkin tekee työstä huomattavasti sujuvampaa, ja kyllä, edes hieman hauskempaa.

Hyvät lukijat, lupaan, että tämä oli nyt viimeinen ulkomaalausta käsittelevä kirjoitus tälle kesälle, palataan muissa merkeissä!

Petri

Kommentit

  1. Meillä samanlainen kesä. Mies (ja välillä lapsetkin) huristelivat nosturinnokassa. Tosin viimeiseen kulmaan ei yltänyt edes nosturi, joten mies kasasi tellingin ja sen päälle vielä tikapuut ja maalasi. Minä ja lapset jännitimme sisällä, pysyykö teline pystyssä ja mies ehjänä. Pysyi. Nyt nautitaan seuraavat 10 vuotta:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä joutuu virittämään ja kikkailemaan salaa vaimolta, muuten tulee sanomista :)

      Poista
  2. Tuo paneelihan kärsii jos jää pitkäksi aikaa maalaamatta. Maalin tarkoitushan on suojata sitä. Meillä talo pystytettiin viime syksynä ja ollaan väkisin viety maalausurakka loppuun tänä kesänä ettei paneeli kärsi tulevasta talvesta. Raskasta on ollut mutta ei olla uskallettu jättää tekemättä. Tosin kohta alkaa olla jo liikaa kosteutta ilmassa maalaamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu eihän sitä paljaalla panelilla voi pitkään pitää. Nuo meidän julkisivut ovat onneksi tehdasmaalattua, joten ymmärtääkseni ei ole niin paniikkia, muutaman vuoden voi antaa olla, mutta ei tietenkään kannata vitkutella jos ei syytä.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit