Tietoa mainostajalle ›

torstai 27. kesäkuuta 2013

Yksin kotona

Lapset ovat vierailemassa mummolassa ja rouva vielä töissä, joten päivät kotona ovat olleet auditiivisesti hiljaisia mutta työteliäitä. Ensimmäinen lomaviikko on kulunut todella nopeasti ulkomaalausten merkeissä. Täytyy myöntää, että juhannuksen väriepisodi harmitti enemmän kuin tähän viitsin kirjoittaa, mutta vahinko on nyt korjattu.

Terassi vihdoin oikeissa väreissä lukuun ottamatta laudoitusta, joka odottaa harmaaksi sävyttämistä

Tavoitteena olisi saada maalattua kesän aikana terassin lisäksi vähintään kaikki pohjamaalilla olevat pinnat, mutta katsotaan kuinka aika riittää. Autokatoksen seinän värin vaihtaminen lupakuvien mukaiseksi oli vielä kohtalaisen helppo homma. Lautaprofiilin haasteena on paneelien väliin jäävä rako, mutta maaliruisku auttoi siinä mukavasti. Sain Boschilta vinkkejä ruiskun käyttöön, ja edellisessä aihetta käsittelevävässä kirjoituksessani mainittuun "kaikki asetukset kaakkoon" taktiikkaan tuli muutos. Vähensin nyt ruiskun painetta sekä maalin syöttöä. Tuloksena hallitumpi ja siistimpi lopputulos sekä pienempi maalin kulutus, eli positiivista kehitystä.



Huomasin myös, että ruisku toimii hyvin päivän ilman perusteellista väliputsausta, maali ei pääse kuivumaan koneiston sisälle pidempienkään taukojen aikana. Ruiskun putsaaminen päivän päätteeksi alkaa sujua muutaman treenikerran jälkeen jo rutiinilla.



Terassin ja autokatoksen seinän lisäksi olen aloitellut räystäiden maalaamista. On muuten todella hidasta ja kohtalaisen vastenmielistä puuhaa, mutta tehtävän se on.


Maalien perusteelliseen sekoittamiseen tarvitaan tälläinen miehekäs vispilä ja akkuporakone.

Koska olen ollut päivät yksin kotona, olen voinut myös poiketa perheemme kohtalaisen tiukasta eineskiellosta ja hoitaa oman ruokahuoltoni aikaa ja vaivaa säästäen pakastepizzalla:

Illallinen yhdelle.

Ja opiskeluvuosien suosikkiherkulla, Saarioisten rusinattomalla maksalaatikolla, tietenkään makkaraa unohtamatta.

Lounas yhdelle

Ja koska Mervikin aina kuvailee tekemiään asetelmia, alla vaihteeksi yksi minun sommitelma. Ihana!



Mukavaa loppuviikkoa lukijoille,

 -Petri

20 kommenttia:

  1. :D Ihan paras!!! Just puhuttiin miehen kanssa, että miespuoliselle mungoannalle olisi saumaa Suomessa. Mieti, kaikki läppärit, kamerat, Boschit, matkat, maalit, Kaindlit tulisivat "blogiyhteistyönä".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos nuo Sandelsit saisi sponssina niin se vasta olisikin loistava juttu. Tai ei ehkä pidemmän päälle kuitenkaan.

      Poista
    2. Niinpä tietysti, miten minä ne unohdin mainita. Sitten tässä Petrimungoannablogissa alkaisi olla postauksia tyyliin:
      P-keskuksen kakkoskakkoslähetys saapui.
      Kiitämme: P-keskuksen toimituksen nopeutta
      Moitimme: muutamia kieroja kakkoskakkosia kyllä oli

      Postaus tehty yhteistyössä P-keskuksen kanssa.

      Poista
  2. Uuuuuh!!! Ton viimeisen sommitelman myötä uskoisin, että myös mieheni innostuu sommitelmista... ;) Sanoisinko että tähän mennessä tämä oli vuoden pirtein blogi-postaus, toi blogiyhteisön sommitteluun ja väriharmoniaan vähän vaihtelua... ;)

    Muikku :)

    VastaaPoista
  3. Upeita sommitelmia, tsemppiä maalaamiseen ja oikein mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tsemmppiä tarvitaan, projekti etenee kuin mummo hangessa :)

      Poista
  4. Tässä ollaan Petri nyt hyvän blogikirjoittamisen ytimessä. Samaan postaukseen on saatu kaunis ulkokuva kohteineen (huom! kukat!), kaupallistamista oikealla tavalla, ruokaa (servietti!), juomaa ja tyylikäs asetelma. Sekä tietenkin kepeä kirjoitusote. Aivan mahtavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset palauteesta Anne, kiva kun tykkäsit!

      Poista
  5. Muuten kiva, mutta todella pitkä miinus siitä, että lapset on nakattu mummolaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi? Eivätkö lapset saisi olla isovanhempiensa kanssa nyt kesällä, kun siihen on mahdollisuus? En ymmärrä.

      Poista
  6. Sandels-asetelma osoittaa loistavaa taituruutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ei tuollainen mestariteos synny itsestään :)

      Poista
  7. Löysin juuri tämän blogin, ja nauroin ääneen kun näin asetelmat ruuista ja oluista:)) Olen varma että minunkin miehelläni on salaa sama asetelma harrastus;) Ihan oikein, ipanat mummolaan lelliteltäviksi, ja nauttimaan harvinaisesta omasta ajasta.
    Tosi mukava blogi, pakko esitellä miehelle kunhan hän lennähtää kotiin.-sirkku-

    VastaaPoista
  8. Hauska postaus:)
    Varsinkin olut aseltelma on niin paras!
    Ps. se on muuten hyvää olutta;)

    VastaaPoista
  9. Maiju Kuunsäteestä29. kesäkuuta 2013 klo 19.59

    Olitpas hauskasti ja vähän nokkelastti kirjoitellut, mutta luulen ettei vaimo tykkää huonoa. Oli mukava lukea vähän miehistä kannanottoa asioihin. Itse syön maksalaatikkoa kylmänä, hyvää kun harvoin syö. Niin lapsille tekee hyvää olla edes hetken mummolassa, ei sinnekään aina pääse.

    VastaaPoista
  10. Onkos tuo viimeinen kuva nyt sitä paljon puhuttua "arjen luksusta"?
    Hah haa, ihan huippu kuva =)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!