Vielä yksi aikaisempi asunto

Löysin vielä kuvia yhdestä aikaisemmasta asunnostamme. Kuvat ovat seitsemän vuoden takaa. Kyseessä on 60 -luvulla rakennettu kerrostaloasunto Tapiolassa ja nämäkin kuvat on otettu asunnon myynti-ilmoitusta varten. Kumpikin lapsemme on syntynyt tähän asuntoon. Muistan kuinka esittelypäivän aamuna mies kävi wc:ssä ja sieltä tullessaan ilmoitti, että pytyn huuhtelumekanismi oli juuri rikkoutunut. Siinä se sitten olikin säätäminen, että saatiin vessa esittelykuntoon :D Korjaaja tilattiin heti esittelyn jälkeen.

Matosta pöydän alla ei kannattanut edes haaveilla, sen verran paljon ruokaa sinne tipahteli
kahden vaippaikäisen toimesta. Dalmatiankoira ei myöskään helpottanut tilannetta.

Miten ihmeessä sain pidettyä kaksi lasta ja koiran pois tästä kuvasta, härdelli oli tuolloin melkoinen.

Kylppäri remontoitiin kokonaan.

Mielenkiintoinen kuvakulma :). Kannatti myös jättää pyykit koneeseen kuvauksen ajaksi.
Tuossa tason päällä oli hyvä vaihtaa vaippoja. Kaapistot ovat Ikeasta.

Kodinhoito ja kylpyhuone samassa tilassa

Työpiste sijaitsi olohuoneen ja makuuhuoneen välissä. Kuvaputki tv:t olivat jokaisen kodin kaunistus.

Tytär nukkui tuohon aikaan minun vanhassa 70 -luvun pinnasängyssä

Pojan valtakunta. Pikkusälää tuntui silloinkin riittävän.

Lupaan, että seuraavassa postauksessa siirrytään takaisin tähän päivään.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille upeille lukijoille!

terkuin,

Mervi

Kommentit

  1. Kiva katsella näitä edellisten asuntojenne kuvia. Kiitos, että vilautit niitä täällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, itseäni hieman liikuttaa ja huvittaa katsella näitä :)

      Poista
  2. Kivoja kuvia, ajan henki paistaa hyvällä tapaa läpi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä nämä tällaisia oman aikansa kuvia ovat. En uskalla kaivella tästä pidemmällä, materiaali voi mennä jo liian järkyttäväksi.

      Poista
  3. Tosi kiva idea näyttää kuvia vanhoista asunnoista!:)
    Itsekkin yrin etsiä, mutta en vaan tiedä mihin koneen syövereihin ne ovat kadonneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos tykkäsit! Itsekin katselisin mielelläni kuvia muiden aikaisemmista kodeista. Toivottavasti kuvasi löytyvät jossain vaiheessa.

      Poista
  4. Heips, jos voit harhautua sisustusasioista sivummalle, olisi blogissani sulle 3x11-haaste odottamassa :-) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hekku! Arvostan kovasti vaikka olenkin yyber surkea vastaaja.

      Poista
  5. Mukavan oloinen blogi teillä!Olen itsekin joskus kokenut kauhun hetkiä juuri ennen asunnon näyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka ja tervetuloa mukaan! Tiedän hyvin nuo piinalliset hetket ;)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit