Tietoa mainostajalle ›

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Treffeillä

Lasten viettäessä joululomaa mummolassa meille vanhemmille tarjoutui harvinainen mahdollisuus kahdenkeskiseen ulkoiluun. Treffilauantain rakenne oli melko perinteinen, mutta toimiva. Aloitimme pienellä välipalalla ja lasillisilla kuohuvaa Ison Omenan Decanterissa, josta siirryimme samassa osoitteessa sijaitsevaan leffateatteriin. 



Onneksi deittini ei vaatinut tällä kertaa mitään romanttista komediaa, vaan hyväksyi suosiolla uusimman Bondin. Jos joltain on vielä pätkä näkemättä, voin suositella. Klassinen viitekehys oli päivitetty kaikin puolin upeasti tähän päivään. 



Leffan jälkeen kiiruhdimme keskustaan illalliselle. Kerroin vaimolle valinneeni ravintolan pitkän harkinnan ja kartoituksen perusteella sekä neuvotelleeni pöydän hyvissä ajoin. Oikeasti bongasin paikan, josta olin kuullut aikaisemminkin mutta unohtanut, eat.fi:stä edellisenä iltana, ja jollakin käsittämättömällä tuurilla onnistuin saamaan meille vielä pöydänkin. Kyseinen ravintola oli Kasarminkadulla sijaitseva pieni ja karhean tunnelmallinen Spis.

Viime aikoina on tullut syötyä aika vähän ulkona johtuen muun muassa eräästä modernin puutalon rakennusprojektista, joten vertailupohjani ei ole aivan ajantasalla. Tästä huolimatta uskallan varovaisesti väittää, että Spis on erittäin suurella todennäköisyydellä tällä hetkellä ravintoloiden kärkikastia. Kolmesta kasvisannoksesta ja lihapääruoasta koostunut keittiön välitervehdyksillä maustettu yllätysmenu oli todellakin positiivinen yllätys. Kokonaisuudessa ei ollut yhtään heikkoa lenkkiä. Alla muutama kuva tunnelmasta ja ruoasta.






Toisena alkuruoakana mustajuurta ja sinapinsiemeniä.

Ennen pääruokaa tarjoiltiin keittön tervehdyksenä pari lusikallista punakaalijäätelöä. Maku oli kohtalaisen epätavallinen mutta raikas ja hyvä, omiaan valmistamaan makunystyröitä seuraavaan annokseen.

Pääruuaksi saimme peurapyöryköitä piparjuurikastikkeessa. Todella hyvää.

Kahvit tarjoiltiin miltei paperinohuista kupeista, jotka olivat suomalaista käsityötä.

Illallisen jälkeen siirryimme samassa korttelissa, vastakkaisella puolella sijaitsevaan Latvaan, joka oli mainio paikka sekin. Latvassa kumosimme useamman lasin viiniä ja maistelimme vielä yöpalaksi hieman maistuvia sapaksia.

 



Hauska ilta ja oli, ja nyt voikin sitten ottaa uuden vuoden vastaan hieman rauhallisemmin. Alla vielä Latvasta bongattu DIY-idea, tuollaisen minäkin osaisin tehdä. Mukavaa sunnuntaita kaikille! 


T:Petri

4 kommenttia:

  1. Kylläpäs lähtee pisteet aviomiehelle joka noin kivasti vaimoaan muistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja vieläpä yhdeksän avioliittovuoden jälkeen :)

      Poista
  2. Hyvä Pepe! Kuulostaa hyvältä tuo Spis, täytyypä laittaa korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spis oli tosi hyvä! Kyllä Pepe osaa ;)

      Poista

Kiitos kommentista!