Tietoa mainostajalle ›

tiistai 1. toukokuuta 2012

Raksabrunssi

Tili meni rautakauppaan ja pieni flunssa painaa päälle, joten meidän perhe vietti vappua matalalla profiililla työmaatunnelmissa. Katoimme brunssin keskeneräiselle terassille ja nautiskelimme kevätauringosta. Vappukävelyn sijaan hyötyliikunta-annos tuli täytettyä pihan kevyellä kevätsiivouksella. Alempana kuulumisia ja kuvia töiden etenemisestä sekä vappupäivän ohjelmasta.

Sain sudittua sunnuntaina pohjamaalit terassin pilareihin ja tulevan kaiteen pystytolppiin. Lopullinen väri tulee olemaan pilareissa harmaa ja kaiteessa harmahtavan ruskea, joten valkoinen on vain väliaikaista



Terassi on jo oikein viihtyisä, mutta kaideratkaisu ei taida vielä mennä muuttotarkastuksestä läpi. Hommat jatkuvat terassilla ensi viikon puolella, osa työmiehistä karkasi vappuloman viettoon.



Joihinkin ikkunoihin on jo napsittu listat paikoilleen. Harkitsimme hetken listojen maalaamista seinän sävyyn, mutta luovuimme suunnitelmasta. Ei kaduta, pokien värinen perusvalkoinen näyttää ihan hyvältä.




Alakerran vessa on laatoitustöiden osalta jo valmis. Tämä on ainoa tila keittiön seinän lisäksi, jossa käytetään 10x10 laattaa. Muualla mennään 30x60 lätyllä. WC:n takaseinään tulee valkoiseksi lakattu viilu, katto maalataan valkoiseksi.




Yläkerran kylpyhuoneesta on nyt laatoitettu myös lattia, joka on samaa mattapintaista harmaaseen taittavaa Micronia kuin seinäkin. Alempana kuva myös kodinhoitohuoneen laatoituksen etenemisestä.





Rouva ja tytär aloittivat jo pihan somistuksen. Tontilta löytyneestä koivupölkystä saatiin hyvä pöytä tyttären poimimille kevätkukille. Kuvassa näkyvä klaffituoli edustaa muuttokuormamme ensimmäistä erää. Hauskaa vapun jälkeistä aikaa kaikille!




1 kommentti:

  1. Ensi-visiitillä tässä blogissa. Teillä onkin projekti jo paremmalla mallilla kuin meillä; meillä kaadettiin tontilla puut tiistaina ja kaivinkone hyökää hommiin ylihuomenna. Pitääkin tulla tänne lueskelemaan vanhempia kirjoituksia ajan kanssa. Ihanaa kevättä teille!

    -Linda

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!