Miksi aina meidän äiti?

kysyi tytär, kun kuuli, että olin lähettänyt veljen viikkoa liian aikaisin koulun luokkaretkelle. Niinpä pojalla oli maanantaina koulukirjojen sijasta reppu täynnä retkieväitä. Onnekseni, erään toisenkin lapsen äidille oli käynyt vastaavanlainen erehdys, eikä poikani ollut kovin vihainen tapahtuneesta. Vuoden Äiti -mitali tosin taitaa jäädä saamatta.

Kuten huomaatte, viikon aloitukseni ei ollut vahvimmasta päästä. Sekavissa merkeissä on jatkunut myös tiistai. Mies oli lähdössä ostamaan jäätelöä kioskilta ja kysyi millaisen jäätelön haluaisin. Vastaukseni oli näinkin tarkka: Sellaisen, jossa on suklaata päällä ja valkoista sisällä! Hmm, selvä juttu.

Käväisimme tänään pikaisesti myös raksalla. Siellä keittiön laatoitus eteni suunnitelmien mukaan. Muutakin pientä etenemistä oli tapahtunut, mutta siitä toisella kertaa.



tiistai terkuin,

Mervi ;)

Kommentit

  1. Onko äiti kenties väsynyt? Kuulostaa ihan tutulta puuhalta .. Aivan hyvin onnistuisin tuonkin tekemään. Yhtenä vuonna laitoin lapset viikkoa liian aikaisin trullittamaan. Onneksi laitoin facebook statuksen ja joku ystävällinen korjasi että liian aikaisessa ollaan.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!

Suositut tekstit