Kansalaisoikeus ja rakentajan velvollisuudet

Suuntasimme sunnuntaina äänestyskopin kautta raksalle lumitöiden pariin. Kolattavaa riitti, mutta lumi oli kevyttä ja sää mitä mainioin, joten hommat loppuivat miltei kesken. Presionin miehiäkään ei ollut viikon aikana pakkanen pelottanut, ulkotyöt olivat edenneet mukavasti. Julkisivun lautaverhoilu oli saatu miltei valmiiksi, etenemisen huomaa hyvin projekti kuvina osiosta.  



Sisällä pakkasta ei enää huomannut. Olimme saaneet vihdoin oman sähkömittarin, ja puhaltimet oli viritetty täysille. Aikaisemmin sähköt tulivat naapurin puolelta, ja sulakkeet eivät meinanneet kestää kahden talon lämpimänä pitämistä, joten sisätiloissa pidettiin mahdollisimman alhaista lämpötilaa. Muutoin sisäpuolella oli edetty LVI -töiden osalta. Keittiön viemäri oli paikoillaan siinä mihin Maarit on viemärin ja vesipisteen suunnitellut.



Ensi viikko on vielä varmasti kohtalaisen hiljainen meidän talon puolella. Seuraavalla viikolla alkavat sitten sähkötyöt täydellä vauhdilla.


Kommentit

Suositut tekstit