Tietoa mainostajalle ›

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kuvauskokeilut ja muutosmietintöjä

Kävimme raksalla mittailemassa ja pohtimassa edellisessä postauksessa mainittuja muutoksia. Testasin samalla reissulla puhelimeen lataamaani Photaf -nimistä ohjelmaa, jolla saa napattua panoraamakuvia. Raksaympäristö samanlaisena toistuvine rakenteineen ja heikko valaistus olivat vähän liikaa softalle, mutta en aio luovuttaa vielä, jatketaan testailuja myöhemmin paremmissa olosuhteissa. Alla yläkerrasta suhteellisen kelvollisesti onnistunut otos. Kuva on napattu suunnilleen siitä kohtaa, mihin pitäisi keksiä joku takkaviritys.
  Get Adobe Flash player Unidrainit olivat tulleet perille, ja Presionin kaverit olivat jo sovitelleet ne sijoilleen. Hyvältä näyttää.


Ja niistä edellisen kirjoituksen muutoksista, enpä tiedä, tultiin siihen tulokseen, että ei välttämättä ole hyvä idea, mietitään vielä.

3 kommenttia:

  1. Minusta makuuhuoneen suunnitelma kuulosti kivalta. Siihen tilaan saisi vaikka mitä: lukunurkan, työnurkan, meikkipöydän jne. Kertokaahan mihin päädyitte. Ja kertokaa millainen takka teille tulossa, meidänkin pitäisi löytää joku pieni ja moderni kulmaan sopiva takka.

    VastaaPoista
  2. Minäkin innostuin makuuhuoneen muutossuunnitelmasta! Siihen tulis hyvä paikka työpisteelle ja plussaa myös se, että toinen voi jäädä nukkumaan, kun toinen lähtee kolistelemaan vaatehuoneeseen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Hanna ja Laura kommenteista! Minustakin muutossuunnitelma vaikutti hyvältä paperilla. Kun menin mittailemaan muutoksia paikanpäälle en enää ollut varma asiasta. Tällä hetkellä häilyn hirveässä epävarmuuden tilassa! Kerron myöhemmin kuinka tämän asian kanssa kävi ja yritän paneutua myös siihen takkaan. Kuuntelen mielelläni myös ehdotuksia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista!