Tietoa mainostajalle ›

torstai 10. marraskuuta 2011

Kosmeettista hienosäätöä

Työskentelin aiemmin usean vuoden ajan suomalaisen kosmetiikkayrityksen markkinoinnissa. Liekö tämä syynä siihen, että seuraan edelleen suurella mielenkiinnolla kosmetiikkamarkkinoita. Tänään minulla oli onni päästä tuttuni avustuksella käymään Tamron henkilökuntamyymälään. Siellä oli myynnissä Filorga -sarjan tuotteita. Olin kuullut tuotteista etukäteen runsaasti hyvää ja niinpä päätin hankkia muutaman tuotteen itselleni ihan kokeilumielessä. 

Filorga Cosmesotherapie on ensimmäinen esteettisestä lääketieteestä kehitetty kosmetiikkasarja. Kuulostaapa hienolle ja tekniselle! Tuotteet sopivat 35+ v. Pakkaukset ovat hyvin suunniteltuja ja todella kauniita. Pumppupullojen pumppumekanismi menee tulpan sisään ja tämän ansiosta tuotteet on helppo pakata mukaan myös matkalle.

Tällaiset tuotteet kaunistavat jatkossa ihoani ja kylpyhuonettani. Kuvat Filorgan sivuilta.


kiinteyttävä päivävoide

kirkastava voide

anti-ageing serum

kolmivaikutteinen silmänympärysvoide

Tajusin tätä kirjoittaessani, että olisi ollut todella fiksua hankkia samalla reissulla miehelle isänpäivälahja. 


Talolla oli tapahtunut myös kosmeettista säätöä, sillä katto on lähes valmis. Sitä on vain kovin vaikea tästä  kuvasta huomata, kiitos kuvaajan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista!